maanantai 3. joulukuuta 2012

Jämsä: Ruotsulan Hovi: Lounas


Jämsä: Eepos Group - majoitus, kahvila ja lounaspalvelut


Jämsän vanha Ruotsulan koulu on saanut uudet toimijat kun Eepos Group niminen yritys avasi toimintansa siellä kesäkuun alkupuolella 2012. Koululla on tarjolla majoitustoimintaa ja lisäksi lounas ja kahvila. Paikkaan on helppo löytää vaikka se sijaitseekin melko kaukana luonnon rauhassa. Jämsän pohjoisemmassa liikenneympyrässä käänny Jämsästä poispäin ja aja noin kaksi kilometriä luontoon päin. Vanha koulurakennus on vanha koulurakennus ajattelin jo ennen paikassa käyntiä ja sellainen se myös oli. Rakennus tarjoaa melko hyvin säilyneen kokonaisuuden aikansa arkkitehtuuria ja rakennusmateriaaleja. Itse ruokatila on koulumaisen korkea, hivenen epäviihtyisä vaikka se onkin saanut naisellista sisustuksellista koristusta ylleen. Tarjolla kolmenhintaisia lounaita, keitto 7 e, salaattilounas 6 e ja lounasbuffet 9 e *. Tällä kertaa otin täyden kattauksen.

Paikan päivän keittona oli tomaattikeitto joka onnistui nousemaan yli keskitason aikaisempiin vastaaviin lounaskokemuksiin vertailtaessa. Keiton maku oli täyteläinen ja sitä piristi hapankerma jota tarjolla isossa astiassa. Paikan paras puoli oli sen omassa uunissa valmiista raaka-aineista (Vaasalainen leipomo) paistettu ruisleipä. Paikkaan kannattaakin tulla heti lounasajan ensi minuuteilla jotta saa nauttia lämpimän leivän ja sille sulavan levitteen ihanasta mausta. Hetkistä myöhemmin ruisleipä on vain tavanomaista ruisleipää. Salaattipöytä oli erittäin niukka, sisältäen yhden vihreän salaatin ja pari säilykelisuketta. Vihersalaatti oli maultaan hyvää mutta salaatti- ja keittopöydän tarjonta on täällä hintaansa nähden varsin vaatimaton. Pääruokana oli karjalanpaistia ja uusia perunoita kahdella lämpimällä kasvislisäkkeellä. Karjalanpata oli lihaisa mutta runsasnesteinen, vähäsuolainen ja mauton.



Jälkiruokana tällä kertaa puolukkakiisseliä, joka oli tasoltaan tyypillistä lounastasoa. Lounas tarjoiltiin Teema ja Koko astioilta ja syötiin Hackmanin aterimilla. Mikä olikaan tämän Hackmanin nimi, tietäisikö joku ?


Paikan lounaan hinta oli vähän korkeampi kuin kaupungin keskustassa olevan Elosen. Keittiön taso ihan kivaa lounastasoa mutta en ymmärtänyt minkä vuoksi minun tulisi maksaa enemmän siitä että saan ajaa kauemmas tarjoilun jäädessä vähäisemmäksi ja laadultaan huonommaksi kuin Elosella. Toivottavasti paikka löytää oman markkinarakonsa ja tyylinsä paikallisena majoitusta ja ruokailua tarjoavana yrityksenä.



Ravintolatyyppi: Lounas/lounaskahvila/majoituspalveluja
Viihtyisyys: 65/100
Hinta: 62/100
Ruoka, ulkonäkö: 72/100
Ruoka, maku: 69/100
Kokonaispisteet: 66/100
Osoite: Turkinkyläntie 74, 42100 Jämsä
Linkki: https://www.facebook.com/EeposGroupOy

* käynti heinäkuu 2012

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)