Sivut

perjantai 1. huhtikuuta 2011

Jyväskylä: Rosief: Grand Anatolia

Rosief Grand Anatolia pizza


Jyväskylän Kuokkalassa liikekeskuksessa sijaitseva Rosief erottuu normipizzeriasta laajalla pizzavalikoimalla ja monilla kohtuuhinnoitelluilla erikoispizzoilla. Paikka on palkittu kaupungin parhaana pizzeriana pari kertaa (Citylehti). Otin ruuakseni Grand Anatolia -pizzan joka lounasaikaan maksoi salaatin, kahvin ja limsan kanssa 6 euroa (arkilounastarjous). Pizza sisälsi kebablihaa, jauhelihaa, tomaattia ja sipulia.

Salaattipöytä oli jälleen niukka mutta jalapenot edelleen hyviä. Pizza tuli pöytään melko nopeasti vaikka olikin pientä lounasruuhkaa. Annos oli mukavan kokoinen ja täytteitä oli yli normaalin. Tomaatit olisi voinut paistaa ohuina viipaleina eikä lohkoina. Nyt niiden maku ei päässyt niin esille. Itse pidän enemmän hivenen pannussakäytetystä sipulista ennen uunipaistoa, mutta makunsa kullakin. Jauheliha oli maustettua. Paikassa ei ollut Tabascoa vaan jotain toista ennenmaistamatonta chilikastiketta mutta Ihan kohtuututtavuus sekin. Kotiinviemisiksi jäi 300 g pizzaa.


Kuudelle eurolle saa varsin hyvän vastineen. Salaattipöytä voisi vain olla suurempi. 


Ravintolatyyppi: Lounas
Viihtyisyys: 70/100
Hinta: 85/100

Ruoka, ulkonäkö: 76/100
Ruoka, maku: 74/100
Kokonaispisteet: 76/100
Osoite: Polttolinja, kauppakeskuksen vieressä
Linkki: ?

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)