Sivut

perjantai 1. huhtikuuta 2011

Jyväskylä: Mamma Mia: Iskender

Mamma Mia Iskender



Mamma Mia pizzeria sijaitsee Voionmaankadulla. Olen usein ajanut paikan ohi mutta se maastoutuu muiden rakennusten taakse niin hyvin että en ole koskaan edes huomannut sen olemassaoloa. Parkkipaikkoja on vähän ja vaikea löytää. Pizzeria on sisustettu punaisen teeman mukaan ja yrittää olla ravintolatyylinen (ei noutopizzakoju). Paikka on vain väsähtänyt ja vähän sottainen. Henkilökunta ei näyttänyt pyyhkivän pöytää pöydän tyhjentämisen yhteydessä, joka näkyi paikan siisteystasossa. Paikka oli lounasaikaan täynnä pipopäisia teinejä jotka huutelivat toisilleen pöydästä toiseen. Otin ruuakseni Iskenderin joka veden ja salaatin kanssa maksoi 6.5 euroa.

Salaattipöytä oli hivenen tämäntyylisiä paikkoja laajempi. Porkkanasalaatti oli kuivaa, kaalisalaatti pelkkää kaalia. Säilötyt paprikapalat normaalin hyviä. Jalapenot kohtuullisia.

Iskender oli sopivan kokoinen ja siististi aseteltu lautaselle. Leipäpalat olivat melko suuria ja lämmittämättömiä. Lihan mausta ei saanut oikein selkoa koska yhdessä tomaattikastikkeen kanssa maku muistutti lähinnä lihapataa.

Lounaspöytä maksaisi 7 euroa ja siinä olevat pizzat näyttivät melko hyviltä. Ruokalistassa oli joitain kiinnostavia kohteita. Kenties täytyy kokeilla vielä toisen kerran tätä paikkaa. Tosin tämän tekisin viikonloppuna tai koulujen loma-aikoina.

Ravintolatyyppi: Lounas

Viihtyisyys: 60/100
Hinta: 65/100

Ruoka, ulkonäkö: 73/100
Ruoka, maku: 70/100
Kokonaispisteet: 67/100
Osoite: Voionmaankatu 34, 40700 Jyväskylä
Linkki:  vain pizzaonline

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)