Sivut

maanantai 23. syyskuuta 2013

Jyväskylä: Ilokivi: Lounas


Lounas Jyväskylän yliopiston kampus

Ilokivi on Jyväskylän Seminaarimäen kampuksella sijaitseva kokoontumistila/ravintola. Talo on valmistunut vuonna 1964 ja sen on suunnitellut Alvar Aalto. Ravintolatila hivenen synkkä ja koppimainen mutta  tätä tosin parantaa yleinen kulttuurillinen ilmapiiri/rakennuksen historia ja sen avara terassi. Tarjolla on kolmenlaista lounasta opiskelijahinnan ollessa se tyypillinen 2.6 e. Sarakkeeseen muut sijoittuville hinta on 5.6 e, joka tekee tästä varsin halvan lounaan vierailijoille. Ilokivi kuuluu niihin ravintoloihin joissa annos annostellaan tiskin takana lautaselle. Tämän lisäksi jonoja on vain yksi, mikä saattaa johtaa pidentyneeseen lounaan odotukseen mikä tosin sujuu tosin tunnelmallisessa  ja ruuhkaisessa seurassa. 

Käyntipäivänä oli tarjolla kalkkunapihviä ja riisiä hintaan 2.6/5.6 e. Salaattivalikoima riittävän laaja mutta jo ulkonäöltään hivenen nuutunut, kuten myös maultaan (vierailuni oli kuitenkin varhain). Leipäpöytä yllättävän laaja ja kattava. Pääruoka tyypillinen heikompi lounastasoinen lihajauhepihvi riisin ja kastikkeen kanssa. 

Polkupyörien sankka meri on tuttu näky tämän paikan edessä.

Terassinäkymät, Aallon vanha osa edessä ja uusi osa takana.

 Kampusalue on vehreä ja tutustumisen arvoinen. Myös linnut viihtyvät.

 Harvoin on eläviä lintuja näin lähellä lautasta.


Seminaarimäen kampus tarjoaa sekä kulttuurin että luonnon ystäville miellyttäviä kokemuksia. Lounastakin tarjoillaan, josta maha tulee täyteen ja kukkaro ei paljon kevene. 


Ravintolatyyppi: Lounas/ravintola
Viihtyisyys: 62/70/100 (sisä/ulko)
Hinta: 76/100
Ruoka, ulkonäkö: 62/100
Ruoka, maku: 62/100
Kokonaispisteet: 64/100
Osoite: Kauppakatu 39 A 2 krs. Jyväskylä
Vierailu 16.7.2013
Linkki: http://jyy.fi/ruokalistat/

maanantai 9. syyskuuta 2013

Panda syksy 2013 uutuudet ja arvonta


Pandan lakritsi- ja karkkiuutuudet 2013


Panda on jälleen tuonut paljon uusia tuotteita markkinoille syksyllä 2013. Sain jälleen maisteltavakseni suuren joukon uusia makuja ja myös vanhoja makuja uusissa pakkauksissa. Mukana myös perinteinen arvonta, josta enemmän postauksen lopussa (arvonta suoritettu 18.9.2013).


Draakon mansikka- ja hedelmämakeinen 110 g


Panda markkinoi Suomessa kahta Virolaisen Kalev Chocolate Factoryn pehmeää hedelmämakeista. Makuvaihtoehtoina ovat mansikka ja hedelmä. Karkit ovat yksittäispakattuja.


Smoothie- tuoteperhe

Smoothie tuoteperheeseen on pakattu perinteisiä makuja ja uudempia tuttavuuksia. Perinteinen suklaarusina on saanut uuden pakkauksen ja on nyt nimeltään Smoothie suklaarusina (140 g).  Maku on se sama vanha. Miten näin hyvänmakuista tuotetta voisikaan parantaa :) Minulle täysin uusi tuote oli Smoothie valkosuklaamustikka (100 g). Se olikin maultaan erinomainen. Toinen uutuus oli Smoothie suklaamansikka 100 g). Sekin oli maultaan hyvä mutta mustikka maistui minulle enemmän.


Bola suklaalakurakeet

Bola Salmiak 110 g on yhdistelmä salmiakkia ja maitosuklaata johon yhdistyy häivähdys minttua. Bola Original 110 g suklaalakurae on tuttu lakumix-pussista. Siinä yhdistyy Pandan lakritsi, maitosuklaa ja ripaus appelsiinia.


Panda Jippo toukat ja Smoothie - rasiat.

Kätevän muotoisiin pikku rasioihin pakatut Jippo Toffee lakutoukat (65 g), Jippo Mansikka lakutoukat (65 g) ja Smoothie Suklaarusina (65 g)/ Smoothie tumma suklaarusina (65 g), ovat mainioita uutuuksia. Tumman suklaarusinan maku on tummempi :)


Panda Mansikka ja Panda Aito Lakupala 100 g täytesuklaalevy 

Panda Mansikka täytesuklaalevy on uutuuslevy jossa yhdistyy mansikka ja maitosuklaa. Pandan Aito Lakupala suklaalevyssä on taas yhdistetty lakritsi ja suklaa kiehtovalla tavalla. Suklaa maistuu täyteläisenä ja lakritsin maku tulee esiin viekoittelevalla tavalla.


Tämä postaus on sponssi, tuettu.

Linkki:
Http://www.panda.fi

ARVONTA päättynyt, voittaja arvottu


Voittaja saa kuvassa näkyvän herkkupaketin, jossa kaksi Jippo rasiaa, Smoothie suklaarusinarasia, Panda Mansikka täytesuklaalevy ja muutama yksittäispakattu Draakon makeinen. Yhteensä siis yli 300 grammaa Pandan herkkuja.

SÄÄNNÖT

Arvontaan voi osallistua kirjoittamalla kommentin tähän postaukseen, joka sisältää yhteystiedot (sähköpostiosoitteen tai muun vastaavan, kuten blogikommentin josta tiedot saa helposti). Ät ja pistemerkkejä saa tietysti käyttää @ ja . tilalla. 

Osallistumisaika maanantai 9.9.2013 kello 22.00 - keskiviikko 18.9.2013 kello 18.00, jonka jälkeen suoritetaan arvonta. Voittaja arvotaan Random.orgin satunnaislukugeneraattorilla. Laskenta aloitetaan ylhäältä ensimmäisestä kommentista lähtien. Vain yksi osallistuminen per henkilö.

Palkinto postitetaan vain Suomeen.

Palkinnon voitti kommentti numero 53, jonka teki Milla S. Onnea voittajalle.





maanantai 2. syyskuuta 2013

Jyväskylä: Sonaatti Piato: Lounas

Jyväskylän Sonaatti ja sen Piato on vuonna 2000 valmistuneessa Mattilanniemen Agorassa sijaitseva opiskelijaravintola. Yliopiston pohjakerroksen tilat ovat yhä huikaisevan näyttävät täynnä valon, kiven ja metallin leikkiä. Tietenkin pohjakerroksessa sijaitseva ravintola on saanut runsaan osansa tästä silmäkarkista. Näkymä Jyväsjärvelle päin on upea ja kokemusta himmentää vain vähän tietoisuus että jostain näkymä on vielä hienompi, siitä vanhasta Nokian rakennuksesta jossa nykyään sijaitsee Sodexon Mattilanniemen lounasravintola. Ravintolasali on iso ja runsasvaloinen (kesäisin ehkä hivenen häikäisevän runsasvaloinen) ja näyttävä. Tilaan mahtuu runsaasti kävijöitä ja normaalin opiskelijaravintolan säännöt toimivat, joskus on ruuhkaa ja ja yleensä luentoaikoina hiljaisempaa. Ravintola tarjoaa kolmea perushintaista lounasta (2.60 e, 8 e) yhden laadukkaamman (4.95 e, 9.1 e) ja talviaikaan vielä oman erillishinnoitellun paistopisteen, jos tämä tarjonta ei vielä riittänyt. 

Otin kalliimman vaihtoehdon (4.95 e, 9.1 e) joka käyntikerralla 11.7.2013 oli pihvi karitsanlihasta punaviinikastikkeessa lisäkkeineen. Salaattipöytä oli hyvä ja maultaan raikas. Ilmaisena salaattippöydän lisäkkeinä oli tarjolla taateleita, jotka maistuivat jälkiruokana mainiosti. Sonaatissa on useimmiten erinomaiset leipäpöydät ja tietenkin täällä aina. Tumma kilon painoisesta leivästä tehty täyteläisempi ruislimppu puuttui tällä kertaa, jota joskus muistan olleen tarjolla. Sonaatilla on myös usein mainiona tapana tarjoilla aikaisen linnun erikoisia- edellisen päivän ylijääneitä paloja nopeimmille ja nälkäisimmille. Pihvi karitsanlihasta painoi lähemmäs 200 grammaa ja oli maultaan mukavan mieto. Olisin kaivannut siihen hivenen enemmän suolaa ja mausteita. Punaviinikastike ei ainakaan hallinnut makua liikaa. Lisäkkeinä oli minimaissia ja porkkanaa. 







Salaattipöytä on riittävä ja ainesosat hyvin usein laadukkaita ja monipuolisia.


Sonaatin erikoisuus on näyttävä leipäpöytä. Joskus olen nähnyt tässä ja muissa Sonaatin pisteissä enemmänkin tarjontaa.



Jälkiruoaksi kahvia tai erikoiskahvia.



Piato on tutustumisen arvoinen paikka ja helposti ohikulkijan löydettävissä. Jos sinulla on opiskelijakortti - tänne kannattaa tulla vierailemaan kauempaakin. Paikka on auki  talviaikaan lauantaisinkin. Jyväskylän Sonaatin on runsaan lounasvalikoimansa ja näyttävien tilojensa vuoksi helmi opiskelijaravintolaksi. Täällä kannattaisi käydä monen lounaspaikankin omistajankin käydä opintomatkalla :)

Sonaatin ravintoloiden pisteytys on aina haastavaa sillä  annoshan on varsin halpa esimerkiksi työssäkäyvälle opiskelijalle.

Ravintolatyyppi: Opiskelijaravintola/lounas
Viihtyisyys: 84/100
Hinta: 70-94/100 (riippuen siitä omistatko opiskelijakortin :)
Ruoka, ulkonäkö: 78/100
Ruoka, maku: 76/100
Kokonaispisteet: 79-/100
Osoite: Mattilanniemi 2 (Agora), 40100 Jyväskylä
Vierailu: heinäkuu 2013
Linkki: http://www.sonaatti.fi/piato/

maanantai 12. elokuuta 2013

Jyväskylä: Mummin pullapuoti Mattilanniemi: Lounas

Jyväskylän Mattilanniemen alueesta on muodostumassa oikea runsauden keidas lounasruokailijalle :) Jyväskylän entiseen MaE rakennukseen (vanha taloustieteen talo) on korjattu toimistotiloja ja paikalle on saatu myös mainio pitkäaikaisempi vieras - mummi,  eli Mummin pullapuodin kahvio, jossa myös lounastarjoilu. Jo sisäänkäynti paljastaa remontin laajuuden. Ennen niin ahdas pohjakerros (jossa mm. Pörssin toimisto oli) on nyt muuntunut jopa avaran tunteen antavaksi tilaksi, jossa Mummin pullapuoti on oikealla. Tiloista on saatu yllättävän paljon irti. Lounaskahvio-konditorio on yleisvaikutelmaltaan pirteän siisti, viihtyisä ja näkymä ulos vehreän raikas. Alban takaa pilkistää jopa Jyväsjärvi. Lounastarjoilua paikassa on ollut huhtikuusta 2013 alkaen. 


 
Lounasta tarjoillaan kello 10.30 alkaen joko 6.9 e (keitot) tai 7.5 e hintaisena. Lounas sisältää salaatin, leipäpöydän, ruokajuoman, pääaterian ja jälkiruokakahvin. Otin päivän annoksen joka vierailupäivänä oli samettinen pekonikeitto. Salaattipöytä oli hintaansa nähden riittävän hyvä. Peruspastasalaatti oli viritetty maukkaaksi.

Keitto oli hintaluokkaansa nähden mainio. Pekoninkappaleita oli sekä viipaleina että kuutioina jota pidin merkkinä hyvästä viimeistelystä. Paprika maistui mainolta. Keiton kokonaisilme oli ruokaisa - tästä huolimatta santsasin kahdesti. Tarjolla oli keiton päälle sekä kuivattua sipulia että kuivaa ruisleipää.



Ensimmäinen paikka jossa olen törmännyt Oiva-merkkiin. Vastahan tämä toukokuussa 2013 otettiin vapaaehtoisille käyttöön. Täällä kaikki kunnossa :)


Ruokapaikkana Mattilanniemen Pullapuoti oli miellyttävä pieni yllätys. Siisti paikka, jossa tarjolla perushyvää ruokaa edulliseen hintaan. Paikka on myös ohikulkijoille mainiosti löydettävissä, jos vain paikkoja parkkipaikalta lounasaikaan löytyy.

Ravintolatyyppi: Kahvila/Lounas
Viihtyisyys: 77/100
Hinta: 80/100
Ruoka, ulkonäkö: 77/100
Ruoka, maku: 77/100
Kokonaispisteet: 77/100 (vaatisi ja ansaitsisi toisen arviointikäynnin)
Osoite: Ahlmaninkatu 2e 8, 40100 Jyväskylä
Linkki: http://www.mumminpullapuoti.fi/index.php?id=8
Käynti 8.7.2013 Pahoittelut kuvien laadusta. Mukaan tuli vain kamerakänny, jossa päälle oli jäänyt alhaisin resoluutio.

maanantai 5. elokuuta 2013

Jyväskylä: Old Bricks´s Inn: Lounas

Jyväskylän Kauppakadun alapäässä oleva Old Brick´s Inn on viihtyisään vanhaan tiilitaloon sijoittuva pub/ravintola. Tilat ovat mielenkiintoisen sokkeloiset ja tarjoavat omaa rauhaa useammallekin seurueelle. Sisustus on lämmin ja viihtyisän mukava. Tosin vanhat punaiset tiiliseinät on saatu lähes kokonaan piiloon. Tuolit ovat miellyttäviä istua ja paikassa viihtyisi pitempäänkin. Tarjolla on lounasta kahdessa hintaryhmässä, 7.5 euron keittolounas salaatteineen ja 9.4 euron  hintainen täyteläisempi lounas. Tähän sisältyy myös keitto, salaatti, kahvi ja perjantaisin makea pala. Vierailupäivänä listalla oli kana-nuudelikeittoa ja cajun maustettua porsaanulkofileetä. Keitto oli maultaan tämän kokonaisuuden heikoin lenkki. Se oli maultaan kohtuullista mutta mausteisuus ei kohdannut kermaisemman osuuden kanssa. Salaattivalikoima oli laadultaan hyvä. Jopa yleensä minulle maistumaton pastaa sisältävä vaihtoehto maistui hyvältä. Olisiko se johtunut salaatin erityisen runsaasta salamipitoisuudesta. Rieska oli hivenen kuivakasta. Pääruoan tarjoilu oli salamannopeaa, sillä en ollut vielä edes keittolautasen puolessavälissä pääruoan saapuessa pöytään. Pääruoka oli maukas ja lihaisa. Eksoottinen nimeäminen ei tuntunut juurikaan maussa.  


 Sateinen päivä ei ollut houkutellut oluenystäviä terassille.




 Jälkiruoka oli maistuva. Kahvikoneesta sai varsin hyvää cappuccioa parin muun vaihtoehdon lisäksi.


Ravintolan viihtyisyys oli erinomainen ja ruokailukokemus ylitti tavanomaisen maksa kassalle, pinoa tarjottimelle -laadun.   



Ravintolatyyppi: Lounas/ravintola
Viihtyisyys: 84/100
Hinta: 79/100
Ruoka, ulkonäkö: 79/100
Ruoka, maku: 77/100
Kokonaispisteet: 80/100
Osoite: Kauppakatu 41 Jyväskylä
Vierailu: 19.7.2013
Linkki: http://www.oldbricksinn.fi

maanantai 29. heinäkuuta 2013

Jyväskylä: Kahvila Muisto: Lounas

Toivolan vanha piha Lounas

Toivolan vanha piha on Jyväskylään avattu matkailukohde joka yhdistää perinteisen käsityöläisyyden hienoihin kunnostettuihin rakennuksiin. Paikka on saanut jo yllättävän paljon huomiota muilta bloggareilta mutta Kahvila Muiston lounastarjonnasta ei ole vielä kirjoitettu. Tässä korjaus tilanteeseen :) Kahvila Muisto sijoittuu vanhan synnytyslaitoksen alakertaan. Keski-Suomalaisen linkin kautta  (sivun alalaidassa) huomaa että töitä on todella tehty ja se on kannattanut. Muisto on Jyväskyläläisessä ravintolamaailmassa tervetullut lisä. Sen viihtyisät tiiliseinät, vanhahtava sisustus ja huonekalut luovat oman ajattoman tunnelmansa jossa on helppo viihtyä. Paikka tarjoilee joko keittolounasta hintaan 7.5/8.5 euroa tai lounassalaatin hintaan 8.5 e. Jälkiruokakahvi maksaa erikseen 1.5 euroa.





Erityisesti pidin tästä näköalasta. Pienien portaiden takana on viihtyisä massiivikiviseinäinen huone. Kamera ei aivan onnistunut vangitsemaan kaikkea aitoa tunnelmaa.

Päivän keittona oli gulassikeittoa, jossa mukana lasillinen vettä ja pieni leipäannos. Keittoannos oli melko pieni mutta kenties paras lautasellinen gulassikeittoa minkä olin koskaan syönyt. Sen maku täyteläinen, lämmin ja lihaisa. Lihan laadukkuuden tunsi jokaisella puraisulla. Paprika ja muut kasvikset olivat hautuneet lihaisassa liemessä ja tarjosivat runsaasti aromikasta nautintoa.


Muisto on vierailemisen arvoinen paikka osana Toivolan pihan kokonaisuutta. Paikka tarjoaa jo itsessään vahvan elämyksen, jossa ruokailu on vain osa kokemusta. Yksi keitto ei vielä kerro keittiön kokonaistasosta joten jätin kokonaispisteytyksen tekemättä.

Ravintolatyyppi: Lounas/pizzeria
Viihtyisyys: 87/100
Hinta: /100
Ruoka, ulkonäkö: 80/100
Ruoka, maku: 86/100
Kokonaispisteet: /100
Osoite: Cygnauksenkatu 2, 40100 Jyväskylä
Linkki: http://www.kahvilamuisto.fi/
http://www.toivolanvanhapiha.fi/
http://www.ksml.fi/uutiset/video-kuva/kuvasarjat/toivolan-vanha-piha/1196144#1196104

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Pandan uutuudet kesäkuu 2013

Juju-karkkipussi ja Panda Suklaa mix

Pandan tuotekehitys on tuonut markkinoille jälleen neljä uutta tuotetta. Nämä tulivat markkinoille kesäkuussa 2013. 



Uudet Juju-sekoitemakeiset valloittavat uuden kulman karkkihyllystä.

Juju Souuur 170 g

Pussi sisältää viidenmakuisia kirpakkoja pehmokarkkeja, jotka sulavat suussa.

Juju Fruittii ja Laq 170 g

Pussissa viisi erimakuista lakritsia ja hedelmää yhdistelevää makusekoituista.

Juju Double g

Pussissa viittä hedelmäisen makuista sokeroitua pehmokarkkia.


Panda Suklaamix Desserts 220 g

Pandan uusi konvehtipussi on erityisen onnistunut uutuustuote. Pussi sisältää kuudenlaisia jälkiruokamakuja, joita ovat Strawberry-vanilla parfait, Caramel-Nougat Dream, Sacher cake, Lemon Cheesecake, Applepie ja Toffeefudge. Maut ovat erittäin hyviä ja erityisesti pidin Strawberry-vanilla Parfaitista. Kokeilemisen arvoinen uutuus :)


Tämä blogipostaus on sponssi, tuotelahja

perjantai 12. heinäkuuta 2013

Panda lakumix 10 v ja muita Pandan tuotteita

Panda Lakumix

Pandan lakumix-pussit ovat olleet kuluttajien ilojan jo vuodesta 2003. Juhlavuoden kunniaksi Panda on uudistanut pakkauksiaan ja tuonut uusia tuotteita markkinoille toukokuussa 2013.

Lakumix Black & White 250 g

Paras uutuus ikinä sanoo pussin kulmassa oleva teksti rohkeasti. Pussi onkin varmasti montaa lakritsinystävää miellyttävän mustavalkoinen ja sisältää kuutta erilaista lakua ja raetta. Pandan mainososasto jatkaa leikkisää linjaansa nimeämällä tuotteita esimerkiksi Vaajakosken päälliköksi, Salmi von Palleroksi ja Valkeaksi välähdykseksi. Uutuuspussi on ainakin minun makuuni hyvin vetoava. 

Lakumix Choco 250 g
Tässä pussissa on kuudenlaisia makuja perinteisestä lakritsista ja suklaisesta täytelakritsista suklaalakurakeeseen. 

Pehmeä Lakutoffee 150 g 
Pandan Toffemix-pussista tuttu lakutoffee on nyt saanut oman pussinsa. 

Salmix Salmiakkilakusekoitus 135 g
Salmiakin makuisia sekoitepusseja olenkin kaivannut. Pussissa kolmea eri makua. Makuyhdistelmä oli niin hyvä että en malttanut odottaa edes pussien valokuvausta ennen pussin avausta :) Kannattaa kokeilla. 

Tämä blogipostaus on sponssi, tuotelahja

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

210k klikkausta, 417 julkaistua postausta

Blogi on taas yltänyt uusiin lukemiin.
10.7.12013 blogi oli saanut 210000 klikkausta ja sillä oli 417 julkaistua postausta. Kommentteja on julkaistu 2000. Lukijoita on hienot 55 kappaletta. Blogin kaksivuotispäiviäkin tuli vietettyä kaikessa hiljaisuudessa.

Kiitos kaikille kävijöille ja lukijoille.
Vertaan tätä aina mainioon Lautasellesi blogiin, jossa tällä hetkellä on 264k klikkausta, ja Ahmijan valitettavasti tällä hetkellä lopetettuun blogiin, jossa 285k klikkausta. Ahmija jatkaa vahvasti lopettamisen jälkeenkin, sillä muistaakseni viime kerralla kun tein vastaavanlaisen postauksen Ahmijalla oli noin 209 k klikkausta :)

Google tarjoaa paljon mielenkiintoisia tilastoja. Alla ensimmäisenä kaikki maat joista olen saanut klikkauksia. Vielä on paljon maita, joista ei ole vierailtu kertaakaan blogissani, tervetuloa :)
Olisi kiintoisaa nähdä myös muiden suomeksi kirjoittavien ruokablogistien vastaava sivukartta.






Mobiililaitteen puolella tilanne on osin tuttu ja osin yllättävä. Applen suosio näkyy suoraan myös mobiilipuolen kävijämäärissä. Lumioiden suuri osuus verrattuna Android-laitteisiin on hivenen yllättävä. Kiitos kaikki Lumia-kävijät :) Android-laitteissahan on myös (joskin toteutus hivenen kömpelö) mahdollisuus laittaa suoraan etuikkunaan halutut www-linkkiviitteet hakematta niitä selaimen kautta. Googlen mobiiliversio sivustosta tuntuu toimivan ihan hyvin.


Jyväskylän seudun ravintoloihin on tullut paljon mielenkiintoisia lisäyksiä ja osin ihan uusiinkin osoitteisiin. Osassa näistä olen jo käynnyt ja postaus tulee sitten aikanaan.

tiistai 9. heinäkuuta 2013

Pandan pääsiäisuutuudet 2013


Panda pääsiäiskarkit

Panda on tuonut vuoden 2013 pääsiäismarkkinoille kolme uutuutta.


Panda Double choco suklaamunat 150 g

Vaalean lilan sävyinen pussi on ulkoasultaan raikas. Pussissa maito-, valko- ja tummasuklaamunia valkosuklaisella täytteellä.

Panda kevätrakeet 150 g

Pandan kevätrakeet on mainio uusi pussi. Sen pirtsakan vaaleanpunainen väritys sopii erinomaisesti yhteen uusitun pandakarhun kanssa. Pussissa kuusi erityyppistä raetta joista erityisesti pidin minttulakusta ja upean vaaleanpunaisesta minttusuklaarakeesta. Pussin ulkoasu saattaa vedota enemmän naisiin ja nimeäminen yhden kauden mukaan saattaa kuitenkin karkottaa potentiaalista ostajakuntaa muina aikoina kuin keväällä. Harmi sillä rakeiden maut olivat raikkaita.

Pandan kevätkamut

Vaalean vihreässä pussissa on neljän erilaisen maun kokonaisuus. Mukana on appelsiini-lakunalle, omenatassu limesitruunanalle ja mansikkalakunalle. Osa on jo aikaisemmista pusseista tuttuja. Minun makuuni oli erityiseesti omenatassu.

Tämä blogipostaus on sponssi, tuotelahja

maanantai 8. heinäkuuta 2013

Paluu ja keltavahverot


Kuten päivityksistä näkee on blogi levännyt jonkin aikaa. Kiitos käynneistä ja kommenteista kaikille myös lepäämisen aikana blogissa vierailleet. Erityiskiitos bloggerin spammifiltterille, sillä se onnistuu suodattamaan pois kaikki vieraskielistä spammia tarjoavat kommentit. Tosin missään vaatimatonta blogaajaa ei kehuta niin paljon kuin niissä :)

Nykyinen työpaikkani sijaitsee sen verran kauempana Jyväskylän keskustan herkkuja tihkuvista ravintoloista, että pikainen visiitti niissä kesken työpäivän ei ole usein mahdollinen. Projekti kuitenkin elää vielä ja kulkee eteenpäin vaikka välillä hitaastikin. Noin 200 blogattua ravintolakäyntiä saavat jatkoa. Jyväskylän ravintolakartalla on ollut taas liikettä. Suren yhä Papasin nykyistä vain catering-linjaa ja Vaajakosken persoonallisen helmen Cafe old Revalin lopetusta. Uusia ravintoloita on onneksi avattu ja ravintolalistoja on päivitetty :) Loman aikana vierailen varmasti muutamassa.

 

Kesän 2013 kantarellisato tuli avattua tänä vuonna tosi aikaisin. Tämä ei ollut ensimmäinen pannullinen vaikka pieniä ovatkin.

tiistai 26. helmikuuta 2013

Muurame: Ravintola Riihikelo: Lounas

Riihivuori hiihtokeskus lounas

Muuramen Riihivuoren laskettelukeskus sijaitsee vain noin kahdenkymmenen kilometrin päässä Jyväskylän keskustassa. Tätä on vaikea uskoa kun on ajanut kilometrikaupalla pieniä, mutkaisia ja kuoppaisia teitä ja lopulta kiivennyt ylös loputonta mäkeä ja sen korkkiruuvikierteistä tietä. Pyöräilijöille muuten hyvä testi, kestääkö kunto ajaa mäen päälle ja sen jälkeen kestääkö pää laskea alas mäkeä:) Ravintola Riihikelo on Riihivuoren päällä ja maisemat ovat upeat. Päijännettä näkyy lähes joka suuntaan. Ravintola on paksuista vanhoista hirsistä rakennettu ja tunnelmaltaan leppoisa. Lounasta tarjoillaan täällä vain kausiluontoisesti. Ravintolan keitto ja salaattilounas maksaa 8,9 euroa sisältäen ruokajuomat ja jälkiruoan, seisova pöytä maksaa taas 12.90 e. Päädyin tällä kertaa jälkimmäiseen.


Ravintola on rennon viihtyisän oloisen näköinen sisältä ja ulkoa.


Paikka on hyvin tilava ja lounastarjoilukin järjestetty tarpeeksi väljästi. Tässä ravintolassa myös ruoan ulkonäköön ja sen visuaaliseeen näyttävyyteen oli satsattu hivenen tavanomaista enemmän. Salaattipöydässä kolmenlaista salaattia ja vehnäsämpylöitä. Salaatit olivat raikkaita, laadukkaita ja hyvänmakuisia.


Päivän keittona oli jauhelihakeitto. Keitto maultaan perushyvä lounaskeitto, jonka erotti lukuisista muista vastaavista lähinnä jauhelihan laadusta, joka oli normaalia parempaa ja sen määrästä, joka oli runsasta. Sattumia ei tarvinnut kalastaa vaan ne uivat kauhaan itsestään.


Pääruokana oli pikkuperunoita ja papuja, perinteisen lapsiystävällisiä nakkeja ja lihapullia, pippurihärkäpataa ja näiden lisäksi lohta bearnaisekastikkeella. Annos tarjosi täyden lautasellisen silmäkarkkia mutta sen maku ei täysin lunastanut odotuksia. Pavut jäivät enemmän koristeeksi kuin maukkaaksi lisäksi, pikkuperunat näyttivät erittäin hyviltä mutta maistuivat latteilta. Lihapullat olivat puolivalmiste/einesosastoa ja maultaan kohtuullisia. Pikkunakit eivät olleet niitä kaikkein halvimpia ja rasvaisennihkeitä lajissaan mutta eivät ne mitään kovin erityista makuelämystä tarjonneet. Pippurihärkäpata oli lihaisa mutta hivenen vaatimaton. Pahin pettymys oli lohi, joka tarjoiluastiassaan näytti upealta mutta lautasella palat hivenen mauttomia. Tämän paikan bearnaise ei noussut suosikkieni joukkoon.


Jälkiruokana omenapiirakkaa ja kokoelma erilaisia hedelmäpaloja


Ravintola on tutustumisen arvoinen käyntikohteena, vaikka laskettelua ei harrastaisikaan. Kauniit maisemat ja rento tunnelma riittävät. 12.90 euron hintainen lounas oli aivan liian kallis ja paikka aivan liian kaukana että siellä lounasturistina jaksaisi vierailla usein. 8.9 keitto-salaatti -versio olisi tarjonnut paljon paremman hinta-laatusuhteen ainakin tällä kerralla.


Ravintolatyyppi: Lounas/ravintola
Viihtyisyys: 86/100
Hinta: 61/100
Ruoka, ulkonäkö: 79/100
Ruoka, maku: 74/100
Kokonaispisteet: 75/100 (toinen vierailu olisi paikallaan mutta se matka ja se hinta)
Osoite Riihivuorentie 313, Muurame
Linkki:
http://www.riihivuori.fi/ravintola