Sivut

maanantai 29. lokakuuta 2012

Jyväskylä: Viherlandia: Eeden: Lounas


Ravintola Eeden: Lounas


Lähellä Vaajakosken moottoritietä (E63), Kuokkalantien varressa sijaitseva Viherlandia on jo yli kaksikymmentä vuotta tarjonnut paikallisille erilaiset kukat ja kasvit. Viherlandian toisessa kerroksessa oleva Ravintola Eeden on jostain syystä jäänyt minulla vähille vierailuille viime vuosina. Nyt tilanne korjautuu tällä lounasbloggarin postauksella :) Ravintolan penkit antavat puutarhamaisen vaikutelman joka sopii Viherlandian yleiseen ilmeeseen mutta ravintolassa niiden käyttö on vähän siinä ja siinä. Tietty vähän kuluneen ulkopuutarhan tuntu tuntui olevan kokoa ajan läsnä mikä miellyttää toisia enemmän kuin toisia. Ravintolassa on paljon pieniä pöytiä jotka on osin hivenen näköeristetty toisistaan. Pöydät ovat vähän liian lähellä toisiaan varsinkin noutopöydän luona. Tarjolla kolmenhintaisia lounaita, salaattipöytä 7.5 e, salaatti- ja keitto 7.8 e ja koko noutopöytä 9.8 e. Keittolounaaseen ja noutopöytään kuuluu salaatti, leipäpöytä, juomat, kahvi ja jälkiruoka. Otin 7.8 euron hintaisen keittolounaan joka vierailupäivänä oli merellinen keitto * käynti kesäkuu 2012.


Paikassa kaksi palvelupistetta salaateille, joka erinomainen idea varsinkin kun paikka näyttää olevan varsin suosittu lounaspaikka. Salaattipöytä oli häkellyttävän laaja ja osin laadukas. Vierailupäivänä tarjolla muun muassa kahta erilaista kalaa, kananmunaa ja erilaisia perushyviä vihreitä salaatteja. Kuvan salaattilautasella vain osa valikoimasta. Merellinen keitto oli tomaattipohjainen ja sisälsi ainakin simpukkaa, katkarapua ja surinamikappaleita. Sen maku miellyttävän pehmeä ja sattumien määrä riittävän runsas. Leipäpöytä heikoin osuus lounaskokemusta. Vehnäsämpylät näyttivät hyvältä mutta ruisleivän ystäville laadukasta valikoimaa ei riittänyt. Jälkiruokana mainiota marjakiisselia ja kahvia, joka nautittiin Teeman mukeista.


Ravintolalla hintaansa nähden erinomaisen laaja ja laadukas salaattipöytä. Paikka on kohtuullisen helposti myös kauempaa tulevien löydettävissä, joten paikkaa voi suositella lounas- ja virkistäytymispaikkana koko perheelle. 

Ravintolatyyppi: Lounas/iltapala
Viihtyisyys: 74/100
Hinta: 84/100
Ruoka, ulkonäkö: 80/100
Ruoka, maku: 80/100
Kokonaispisteet: 81/100
Osoite: Kammintie 6, 40520 Jyväskylä
Linkki: http://viherlandia.fi/viherlandia/eeden

perjantai 26. lokakuuta 2012

Ruokaohje: Sipuli-hapankaali-pekoni -keitto

ruokaresepti sipulikeitto

Aikaisemmin julkaistun perinteisen sipulikeiton jälkeen ohjetta voi lähteä muokkaamaan :) Tässä keitossa on käytetty sipulia, hapankaalia ja pekonia. Maultaan keitto melko hyvä. Tästä riittää noin kolmelle pääruokana tai alkukeittona 3-4 ruokailijalle.

Raaka-aineet
600 g sipulia (sipuli, punasipuli, valkosipuli)
1.2 litraa vettä
200 grammaa hapankaalia
125 grammaa kuutioitua pekonia
2 kanaliemikuutiota
oliiviöljyä ja voita
mausteet: hitunen pippurisekoitusta ja suolaa

Valmistus 
Pilko sipulit ohuiksi viipaleiksi
hauduta niitä pehmeällä lämmöllä paistinpannulla kannen alla parikymmentä minuuttia voin ja oliiviöljyn seoksessa
lisää kolmen litran kattilaan vesi, liemikuutiot, loraus oliiviöljyä ja vähän pippurisekoitusta. Keitä kymmenisen minuuttia ja lisää sitten joukkoon hapankaali ja pannulla kevyesti ruskistetut pekonit. Keitä hiljaisella lämmöllä vielä parikymmentä minuuttia.

Tarjoilu
Tarjoile juustovoileivän kanssa.
Jälkihuomautus! Uudelleenlämmitettaessä lisäsin tähän ruokalusikallisen maustettua ja mausteista tomaattikastiketta, joka sopi makuun varsin hyvin.

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Jämsä: Cafe Elonen, lounas

Lounas Jämsä


Jämsän keskustassa oleva Cafe Elonen on paikan vanhin kahvila-ravintola ja alkuperäinen toimipiste. Se sijoittuu seitsemänkymmentäluvun alkupuolen suunnitteluun aikaiseen taloon, joka tekee toimitiloista hyvin vaatimattoman näköisiä. Sisäpuolelta ravintola antaa mukavamman ja viihtyisämmän vaikutelman. Kesäisiä terasseja on sekä edustalla ketjulla erotettuna että kevyellä katoksella katettuna  (käynti kesä 2012). Huoneiston etuosastossa kahvilapuoli ja takana ruokatilat. Ne on jaettu yhteen erilliseen kokoushuonetyyppiseen tilaan, joukkoon pieniä pöytiä ja pariin loosiin. Lattia on kaunista puuta ja penkit mukavaa nahkaa ja mukavat istua. Paikka tarjoaa kolmen hintaista lounasta: keitto, keitto ja salaatti ja koko buffet. Otin koko seisova pöytä-vaihtoehdon, joka ruokajuomien, salaatin, keiton, pääruokien, kahvin ja jälkiruokien kanssa maksoi 8.8 euroa.

 Näkymä ulkopuolelta, Elonen takana taustalla.





Päivän keittona oli mustajuurisosekeittoa jonka ulkonäkö oli mainio mutta keitto hivenen liian vähäsuolainen ja mauton. Leipäpöytä laadukas ja tarjolla myös Saaristolaisleipää, joka on yksi leipomon parhaista tuotteista. Salaattipöytä oli melko laadukas ja sen ruokaisampi pepperonisalaatti reilusti makkaraa sisältävä. Erityisesti pidin sienisalaatista. Paikan astiastona käytettiin salaattipuolella Arabian Kesti-sarjaa ja pääruoissa saman yhtiön Savoie-sarjaa. Yllättävän monet paikan astioista olivat lohkeilleita, jonka yhdistän yleensä halvemman hinnan ruokaloihin. Pääruokana oli mausteisia lohkoperunoita, lämmintä kasvislisäkettä, kauraleivitettyjä silakkapihvejä ja possua curry-valkosipulikastikkeessa. Porkkanat ja kaalit olivat erinomaisia maultaan. Silakkapihvit olivat vähän vaatimattomia, kauraleivitys ei tuntunut toimivan parhaalla mahdollisella tavalla tähän ruokaan. Possu oli mainion mureaa joskin lihapalat vähän kookkaita. Valkosipuli-currykastike olisi kaivannut vähän sitruunatiivistettä ja lisää curryä.

Jälkiruokana oli suklaamoussea ja täytekakkua. Suklaamousse oli erinomaista, sen rakenne ihanan kuohkea ja maku moniulotteisen suklainen. Täytekakku mukavan kostea ja hyvin tehty.

Pisteisiin vaikutti positiivisesti se että tarjolla oli useampia lämpimiä ruokalajeja (edellisen päivän pääruokia). Ilman näitä pisteet olisivat tippuneet jonkinverran. En tiedä onko useampia ruokalajeja tarjolla joka päivä. Kokonaisuudessaan ruokailukokemus oli maultaan huomattavasti parempi kuin aikaisemmin testatun Jyväskylän Jyväskeskuksen.

Ravintolatyyppi: Lounas/kahvila
Viihtyisyys: 71/100
Hinta: 75/100
Ruoka, ulkonäkö: 79/100
Ruoka, maku: 79/100
Kokonaispisteet: 79/100 (tällä määrällä tarjottavaa)
Osoite: Talvialantie 1, 42100 jämsä
Linkki: http://www.elonen.fi/yritys/cafe-elonen-jamsa.html

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Lidl: El Tequito: Salsa Mexicana

Lidlin meksikolaiset ruuat

Lidlin pysyväisvalikoimiin kuuluva El Tequito Salsa Mexicana -Hot Chili Sauce on taustatekstin suomennuksen mukaan "meksikolaistyylinen tulinen maustekastike". Tuote tulee kivanoloisessa pullossa, jossa käytetty paljon aihepiirin tavanomaisimpia ja toimivimpia graafisia malleja.Tuotteessa on tomaattisosetta 20 %, chiliä 1.5 % ja jalopeno/tomaattiseosta 1%. Tuotteen tuoksu on miellyttävä, siinä ovat sekoittuneena hapan, etikka, chili ja tomaatti. Seos kauniin tummanpunaista ja kokkareista. Chilisiemenet ja yrtit pystyy erottamaan nesteestä. Juoksevuus on lähellä hillon tasoa. Tuote maistuu miellyttävästi makealta, tomaatilta, hivenen happamalta ja etäisesti chililtä. Jälkimaku pehmeä, miellyttävä ja lievästi chilinen. Tuote sopii loistavasti tarjottavaksi ketsupin tilalle. Tämä on erinomaisen hyvää pizzan päällä. Ruuanlaitossa tätä voi käyttää maustamaan tomaattikastiketta. Lidlin tapaan jälleen erittäin huonot tiedot netissa/tuoteselosteessa.


Arviointi (1-5)
Ulkonäkö: 4
Maku: 4
Hinta: 4
Yhteensä: 4

Sisällys:
Tilavuus: 500 ml
Valmistaja: Lidl
Hinta 1.59 e
Ostopaikka: Lidl, Keljo
Linkki: ?

perjantai 19. lokakuuta 2012

Jyväskylä: Cafe Elonen Jyväskeskus: Lounas


Lounas Jyväskylä keskusta

Jyväskylän ydinkeskustassa oleva Jyväskeskuksen Elonen on yksi ketjun neljästä ravintolasta. Paikka on kahdessa tasossa,  alakerrassa voi nauttia kahvia ja erilaisia leivonnaisia ja yläkerrassa on rauhaisempi ja viihtyisästi sisustettu isompi lounaskäyttöön tai muihin tilaisuuksiin sopiva ravintolasali. Paikassa lounasbuffet kolmella eri vaihtoehdolla: 9.2 euron hintainen koko menu, keitto tai salaattilounas hintaan 6.5 e ja keitto ja salaattilounas hintaan 8.2 euroa. Lisäksi hintaan kuuluvat ruokajuomat ja pieni jälkiruoka. Otin 9.2 euron hintaisen seisovan pöydän lounaan *.

Päivän keittona oli kasvisminestronekeittoa, joka oli vähän laihaa mutta riittävän mausteista. Salaattipöytä pettymys tässä hintaluokassa ja sisälsi neljä erilaista salaattia, joista yksi pelkkiä kylmiä pastankappaleita. Katkarapuja, herneitä ja perunaa sisältävä kylmä salaatti jätti minut kylmäksi. Salaattilounas tai keittolounas ei tässä paikassa ole kovinkaan täyttävä, tai ainakaan tällä kerralla onnistunut menuvalinta. Leipäpöytä luonnollisesti normaalia laajempi koska Elosella on laaja oma leipomotuotanto. Tästä huolimatta jäin pettyneeksi päivän leipätarjontaan jossa ei ollut tarjolla leipomon mainiota saaristolaisleipää tai edes tavanomaista mutta syötävän hyvää 100% ruisreikäleipää.


Päivän lämpimänä lounaana oli tarjolla chorizomakkarapyttipannu. Se oli maultaan kohtuullinen. Tämän lisäksi pöydässä olikin lisäksi tarjolla syötäviä täytettyjä tomaatteja ja erinomaisia kaalikääryleitä. Niiden maku runsas ja maukas. Kenties Elosen pitäisi myös myydä kääryleitä marketteihin, sillä niiden taso riittäisi kyllä siihen.


Jälkiruokamakean tarjonta oli luonnollisesti taas laajempi Elosen kahvilatuotteiden kautta. Molemmat testaamani palat maistuivat kuitenkin yön yli levänneiltä kappaleilta, joka vähän latisti tunnelmaa ja vielä enemmän makua.


Ravintola on sisustettu kivasti ja terassi olisi varmasti kauniina kesäpäivänä miellyttävä paikka istua. Lounas oli vähän kalliihko tämänkertaiseen tasoonsa nähden ja moni muu paikka Jyväskylässä tarjoaa paremman ruokavastineen käytetylle rahalle. Henkilökunta oli ystävällistä.

* käynti kesäkuu 2012.

Toisella käynnillä (elokuu 2012) sain uutta kokemusta keittiön tason osittaisesta häilyvyydestä. Salaattipöytä oli parempi tällä kertaa mutta savuporokeiton maku ei vakuuttanut. Jälkiruokana ollut kiisselintapainen oli jo reilusti huonon maun puolella.

Ravintolatyyppi: Lounas/kahvila
Viihtyisyys: 80/100
Hinta: 67/100
Ruoka, ulkonäkö: 74/100
Ruoka, maku: 73/100
Kokonaispisteet: 73/100
Osoite: Kauppakatu 31, 40100 Jyväskylä
Linkki: http://www.elonen.fi/yritys/cafe-elonen-jyvaskeskus.html


keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Ruokaohje: Kolmen sipulin sipulikeitto

ruokaresepti sipulikeitto

Pelkistetty mutta erittäin maukas sipulikeitto. Pehmeä sipuli ja oliiviöljy antavat arominsa tälle keitolle, josta riittää noin kolmelle pääruokana tai alkukeittona 3-4 ruokailijalle.

Raaka-aineet
700 g sipulia (sipuli, punasipuli, valkosipuli)
1 litra vettä
2 kanaliemikuutiota
oliiviöljy ja voi
mausteet: hitunen pippurisekoitusta

Valmistus 
Pilko sipulit ohuiksi viipaleiksi
hauduta niitä pehmeällä lämmöllä paistinpannulla kannen alla noin minuuttia voin ja oliiviöljyn seoksessa
lisää kolmen litran kattilaan vesi, liemikuutiot, loraus oliiviöljyä ja vähän pippurisekoitusta. keitä noin parikymmentä minuuttia.

Tarjoilu
Laita pohjalle kuivattuja ruisleivänpaloja ja juustoviipale.

maanantai 15. lokakuuta 2012

Purolan kotileipomo: Ruislimppu

Tupalan Leipä Ky: Ruislimppu

Purolan kotileipomon tuotteista olen aikaisemmin testannut maalaisruisleivän, joko on mielestäni yksi parhaista Jyväskylän seudulla saatavissa olevista ruisreikäleivistä. Tällä kertaa testiin astelee leivän tukevampi versio limppu. 800 gramman limppu on pakattu vastaavankaltaiseen muovipussiin kuin reikäleipäkin. Leivän tuoksu on miellyttävän rukiisen arominen jo pussin ollessa suljettuna. Avattuna sen aromi yltää aivan erilaisiin lukemiin. Tuotteen tuoksu on erittäin herkullinen ja runsas. Leipä on kovaa sekä pinnaltaan että sisältä. Sen pinta halkeillut ja pintajauhoinen. Leivän maku alusta alkaen miellyttävän lämpimän rukiinen ja täynnä hyvän ruisleivän aitoa makua. Leipä on maultaan yksi parhaista syömistäni ruislimpuista. 800 gramman kuluttajapakkaus on hivenen isohko monelle kuluttajalle.



Arviointi (1-5)
Ulkonäkö: 4
Maku: 5
Hinta: 3
Yhteensä: 4

Koostumus:
Ruisjauho, hapanjuuri, vesi, hiiva, suola 1%
Lisäaineeton
800 g
Hinta: 3.49
Ostopaikka: Prisma, Keljo
Linkki: http://www.tupalanleipa.fi
arviointi ja postauksen kirjoitus elokuu 2012

perjantai 12. lokakuuta 2012

Korpilahti: Satamakapteeni: Lounas


Lounas Korpilahti


Korpilahden sataman uusimisen yhteydessä vuonna 2010 avattiin siellä myös uuteen rakennukseen sijoittuva kahvila-ravintola Satamakapteeni. Paikka tarjoilee seisovan pöydän lounasta usein myös viikonloppuisin. Lounasravintolassa on tarjolla kolmenhintaisia lounaita, salaatti, salaatti ja keitto ja lounasbuffet. Otin raskaimman valikoiman joka ruokajuoman (mehu, kotikalja) salaattipöydän, pääruuan ja kahvin kanssa maksoi 8.9 euroa. Ravintola on vieläkin kivan raikkaan uudehko ilmeeltään ja sisustukseltaan. Seinissä on mukavasti puupanelointia mutta lattian materiaali olisi voinut olla arvokkaamman oloinen ympäristöönsä nähden. Ravintolasalista aukenee huikaisevan laaja näkymä Päijänteen selälle * käynti kesäkuu 2012.

Salaattipöytä oli hivenen niukahko ja olisi voinut olla maukkaampikin. Melonipalat maistuivat mainioilta. Hintaan kuuluu vain yksi keitto ja yksi pääruoka mutta ainakin tällä kertaa tarjolla oli myös edellisen päivän annoksia jotka laajensivat annosvalikoimaa parempaan suuntaan. Jauhelihakeitto oli erinomaista mutta tomaattikeitto hivenen vaisuhko ja etäisesti hapan. Lämmintä kasvislisäkettä ei ollut mutta paikan perunamuusi oli erinomaista, maultaan ehkä paras koko lounasbloggarin urallani.. Päivän annos pekoni-jauhelihakastike oli maultaan ihan hyvää tosin vähän liian suolaista. Edellisen päivän kala oli pakasteesta ja vähän vaatimattomampaa maultaan.






Osa ruuista oli maukkaita ja toiset taas vaatimattomampia, joten paikan päivittäinen laatu näyttää vähän vaihtelevan. Olisin perunamuusin erinomaisuudesta huolimatta kaivannut myös lämmintä kasvislisäkettä. Ruokajuomana ei ollut tarjolla maitoa tai muita maitotuotteita. Leipäpuoli oli vähän vaatimaton. Olisi hyvä lisä jos joltain paikalliselta kotileipurilta voisi saada ruisleipää tarjolle.

Ravintolatyyppi: Lounas/kahvila
Viihtyisyys: 80/100 (paikalla myös terassi, joka kivana kesäpäivänä varmasti erinomainen paikka)
Hinta: 74/100 (tällä valikoimalla, yhden lämpimän pääruualla pisteet olisivat tippuneet)
Ruoka, ulkonäkö: 75/100
Ruoka, maku: 68-77/100
Kokonaispisteet: 73/100 (tällä kahden ruuan valikoimalla)
Osoite: Korpilahdentie 8, 41800 Korpilahti, Jyväskylä

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Fazer: Tyrkish peber Volcano

Fazer Turkinpippuri Volcano


Tyrkish Peber tuotesarjan uusin tulokas lennähti markkinoille varsin vahvalla mainoskampanjalla, jonka onnistumisesta on paukuteltu henkseleitä niin että henkseleitä pitelemätöntä maailmaa ihan hirvittää. Tästä esimerkkinä http://tpvolcano.weebly.com/ -sivustolla pyörivä ylistys. Pakkaus on kohtuullisen kiinnostava ja antaa vaikutelman siitä että nyt olisi tarjolla poikkeuksellisen vahvaa salmiakkia. Tuotteen tuoksu mukavan lakritsainen. Pussi sisältää kahdenmuotoisia karamellejä. Niiden maussa on lievää lakritsista väkevyyttä. Jälkimaku melko pitkä, runsas ja miellyttävä. Pussi on hauskasti saanut vahvuusasteikon, jossa tämän pitäisi olla sitä vahvinta hottia, kenties näin onkin suhteessa veteen:)

Pussi sisältää liian paljon sokeria ja on hivenen liian kallis kokoonsa nähden. Tietysti tätä voi myydä elitistisesti luksustuotteena mutta siihen se ei paketin muotoilun ja makunsa perusteella aivan yllä.



Arviointi (1-5)
Ulkonäkö: 3
Maku: 3
Hinta: 2
Yhteensä: 3

Sisällys/100g
Energia Kcal 350
Hiilihydraatti 81 g
Rasva 0.2 g
Paino: 150 g
Valmistaja: Fazer Suomi
Hinta 1.39 e (ale)
Ostopaikka: Lidl, Keljo
Linkki: http://www.fazer.fi/Brandit/Tyrkisk_Peber/Valikoima/Tyrkisk-Peber-Volcano-150-g/

Arviointi kirjoitettu huhtikuu 2012

maanantai 8. lokakuuta 2012

Ruokaohje: Mustikka-kauralastu


Ruokaresepti: Mustikka-kaurakeksi


Kauden mustikat ja perinteinen kauralastu = nam nam. Näistä lastuista tuli niin hyviä että pellillinen hupeni välittömästi. Tästä annoksesta riittää noin 20 lastuun (2 pannullista)*.


Raaka-aineet
50 g voita
1 dl sokeri **
1 muna (L)
2 dl kaurahiutale
1 runsas rlk vehnäjauho
1 tl leivinjauhe

1 dl tuore mustikka
Vähän sokeria
0.5 rlk maissitärkkelystä/perunajauhoja


Valmistus
Laita uuni lämpimään 200 asteeseen ja sulata voi
Sekoita sokeriin voi ja vatkaa vaahdoksi
Lisää muna ja vatkaa vaahdoksi
Sekoita kuiva-aineet ja lisää ne seokseen

Sekoita mustikat, sokeri ja tärkkelys varovasti esim kannellisessa rasiassa
Lisää mustikkaseos taikinaan ja sekoita varovasti.

Muotoile pellille pieniä kasoja
Paista noin 5-7 minuuttia.


Ohje on mustikoilla lisätty versio Aura Liimataisen Keitämme ja leivomme teoksen reseptistä sivulla 126.
*   Ohje on kirjoitettu mustikkakauden alussa, joskus heinäkuussa :)
** En ollut tehnyt kauralastuja pitkään, pitkään aikaan. Ohjeesta voi ottaa noin jonkin verran sokerista pois, sillä nämä ovat liian makeita.

perjantai 5. lokakuuta 2012

Sienikeitto


Kantarelli-suppilovahverokeitto


Sekasienistä = kantarelli ja suppilovahvero syntyi tälläinen keittoversio. Onnistuu mainosti suppiksienkin kanssa. Mukavaa vaihtelua kermapohjaiseen keittoon.

Raaka-aineet
Reilu 5 dl puhdistettuja ja pilkottuja keltavahveroita ja suppilovahveroita
8 dl vettä
2-3 perunaa
1-2 porkkanaa
1-2 sipulia
2 valkosipulikynttä
2 lihaliemikuutiota
2-3 rlk tomaattikastiketta tai maun mukaan Aroi thai valkosipulichilikastiketta
Mausteet: sipulijauhe, valkosipulijauhe, paprikajauhe, pippurisekoitus




Valmistus
Käytä sieniä ja sipuleita hetki pannulla ja poista niistä vettä.
Lisää tarvittavat aineet kattilaan ja keitä kaksikymmentä minuuttia.


keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Dovgan: Borschtsch /borssikeitto

Tokmannin ruuat

Dovgan Borschtsch sisältää hauskan tupla-sch:n. Se on Dovgan nimisen yrityksen nimellä markkinoitua borssikeittoa lasipurkissa. Näitä tuotteita tuo maahan Suomessa ainakin Euro-East. Tuotepakkaus melko mukava hyödyntäen perinteistä venäläistä maalaisromantiikkaa ja erilaisten kasvisten kuvia. Keitto sisältää 38 % punajuuria, 18% valkokaalia ja lisäksi porkkanaa, perunaa ja tomaattipyreetä. Tuotteeseen lisätään purkillinen vettä ja lämmitetään nopeasti liedellä. Keiton tuoksu miellyttävän punajuurinen ja lievästi hapan ja sen ulkonäkö mainio. Punajuuret ja kaalit antavat hyvän suutuntuman. Keiton on maultaan melko mukava ja sitä lisää edelleen pari ruokalusikallista suolakurkkunestettä ja pala suolakurkkua. Keitosta tuntuu puuttuvan kuitenkin pirteää happamuutta. Siitä riittää pääruokakeitoksi kahdelle.




Tuote on hyvä mutta aiemmin testattu Kedainiun keitto oli huomattavasti parempi.

Arviointi (1-5)
Ulkonäkö: 3
Maku: 3
Hinta: 2
Yhteensä: 3

Sisällys/100g
Suola 1.5-2.5%
Paino: 480 g
Valmistuttaja: Dovgan, Saksa
Valmistaja: ?, Latvia
Hinta 1.99 e
Ostopaikka: Tokmanni, Seppälänkangas
Linkki: http://www.dovgan.de
* postaus kirjoitettu toukokuu 2012

maanantai 1. lokakuuta 2012

Jyväskylä: Coffee time: Lounas


Minimani lounas


Lähellä Tourukeskusta sijaitseva kauppakeskus Minimani on minulla harvemmin käyntikohteideni joukossa. Minimanissa on myös oma lounasruokala, josta tässä postauksessa. Pieni kahvila-ravintola sijoittuu Minimanin sisäkäytävän varrelle. Sitä erottaa marketkäytävästä vain ohut sermi, joka ei takaa edes näkösuojaa saati sitten rauhaisampaa lounaskokemusta. Toisella puolella ikkunat tarjoavat vaatimattoman näkymän parkkipaikalle. Ravintolan tilat melko halvat ja sisustuskin vähän ankeahko. Lounaskahvila tarjoaa kahdenhintaista lounasta päivittäin, 7.9 euron hintainen seisova pöytä ja 6.3 euron hintainen salaatti + keittolounas. Otin keittolounaan joka sisälsi salaatin, leipäpöydän, pääruuan ja kahvin runsaan jälkiruokapöydän kera * käynti toukokuu 2012.





Salaatteja oli tarjolla vain neljä. Vihersalaatti oli ihan raikasta ja hyvää ja peperonit syötäviä. Perunasalaatti ja punajuurisalaatti eivät yleensä ole minun makuuni eivätkä ne olleet tälläkään kertaa. Pöydässä oli tarjolla aikaisen linnun extrana lämpimiä kebab-täytteisiä leipiä. Parsakeitto oli syötävää mutta ei mikään ikimuistettava kokemus. Jälkiruokapöytä sen sijaan oli laaja ja paljon muistettavampi. Kysyin myyjättäreltä mitä jälkiruokia tähän lounastyyppiin kuului ja hän vastasi että syö ihan mitä haluat :) Tarjolla oli melko mukavaa marjakiisselia, mustikkapiirakkaa ja korvapuusteja, siis yhteensä kolme jälkiruokaa :) Kahvi tarjoiltiin Arabian astioista ja muu ruoka Kermansaven.

Lounas tarjoaa erityisesti jälkiruuista pitävälle lounastajalle mukavasti vaihtoehtoja. Minimanissa on muuten ihan oma valikoimansa esimerkiksi ruisleipien puolella joten suosittelen siellä käymistä ja tutustumista tarjontaan.

Ravintolatyyppi: Lounas/kahvila
Viihtyisyys: 58/100
Hinta: 73/100
Ruoka, ulkonäkö: 68/100
Ruoka, maku: 67/100
Kokonaispisteet: 67/100
Osoite: Vapaaherrantie 11 40320 Jyväskylä, Ostoskeskus Minimani
Linkki: http://www.coffee-time.org/lounaslista.htm