maanantai 5. elokuuta 2013

Jyväskylä: Old Bricks´s Inn: Lounas

Jyväskylän Kauppakadun alapäässä oleva Old Brick´s Inn on viihtyisään vanhaan tiilitaloon sijoittuva pub/ravintola. Tilat ovat mielenkiintoisen sokkeloiset ja tarjoavat omaa rauhaa useammallekin seurueelle. Sisustus on lämmin ja viihtyisän mukava. Tosin vanhat punaiset tiiliseinät on saatu lähes kokonaan piiloon. Tuolit ovat miellyttäviä istua ja paikassa viihtyisi pitempäänkin. Tarjolla on lounasta kahdessa hintaryhmässä, 7.5 euron keittolounas salaatteineen ja 9.4 euron  hintainen täyteläisempi lounas. Tähän sisältyy myös keitto, salaatti, kahvi ja perjantaisin makea pala. Vierailupäivänä listalla oli kana-nuudelikeittoa ja cajun maustettua porsaanulkofileetä. Keitto oli maultaan tämän kokonaisuuden heikoin lenkki. Se oli maultaan kohtuullista mutta mausteisuus ei kohdannut kermaisemman osuuden kanssa. Salaattivalikoima oli laadultaan hyvä. Jopa yleensä minulle maistumaton pastaa sisältävä vaihtoehto maistui hyvältä. Olisiko se johtunut salaatin erityisen runsaasta salamipitoisuudesta. Rieska oli hivenen kuivakasta. Pääruoan tarjoilu oli salamannopeaa, sillä en ollut vielä edes keittolautasen puolessavälissä pääruoan saapuessa pöytään. Pääruoka oli maukas ja lihaisa. Eksoottinen nimeäminen ei tuntunut juurikaan maussa.  


 Sateinen päivä ei ollut houkutellut oluenystäviä terassille.




 Jälkiruoka oli maistuva. Kahvikoneesta sai varsin hyvää cappuccioa parin muun vaihtoehdon lisäksi.


Ravintolan viihtyisyys oli erinomainen ja ruokailukokemus ylitti tavanomaisen maksa kassalle, pinoa tarjottimelle -laadun.   



Ravintolatyyppi: Lounas/ravintola
Viihtyisyys: 84/100
Hinta: 79/100
Ruoka, ulkonäkö: 79/100
Ruoka, maku: 77/100
Kokonaispisteet: 80/100
Osoite: Kauppakatu 41 Jyväskylä
Vierailu: 19.7.2013
Linkki: http://www.oldbricksinn.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)