perjantai 9. maaliskuuta 2012

Jyväskylä: Foodbar&Kitchen: Keitto&Salaatti

Foodbar&Kitchen seisova pöytä

Foodbar&Kitchen sijaitsee aivan Jyväskylän ydinkeskustassa, Kauppalaispihalla. Tai ainakin näin normaalipäivänä. Käyntipäivänä lunta satoi niin rankasti vaakasuoraan että silmiinosuva lumi sattui. Tuntuma oli lähes sama kuin olisi seisonut keskellä Pohjanmaalaista peltoa tuulen riepoteltavana. Ravintolatila on melko pieni ja tiiviiksi sisustettu. Pöytiä on useammassa tasossa ja koossa. Kahdenistuttavat pöydät koomisen pieniä. Niihin on vaikea saada mahtumaan edes yksi lautanen. Paikka ei melko hämärästä valaistuksesta huolimatta tarjoile rauhallista paikkaa eikä niin varmaan ole tarkoitettukaan. Se on enemmän luonteeltaan seurallinen paikka, jossa näkyminen on osa asiakaskokemusta. Ravintolan ruuan tarjoilutilat varsin ahtaasti laitettu kapeiden kulkuteiden varrelle. Paikan omaleimainen piirre on tarjoilla yllätyslounaita. Lounaan hintaa tai päivittäisiä lounasvaihtoehtoja ei voi tarkistaa etukäteen netistä. Otin ruuakseni salaatin ja keiton, joka maksoi 7.1 euroa.

Salaattipöytä mielenkiintoinen ja laadukkaasti kasattu. Kuvassa normaalikokoinen lounaslautanen, jos mittasuhde pettää. Annoksessa useita maistuvia elementtejä joista tosin yksikään ei noussut erityisen maininnan arvoiseksi. Leipä näytti hyvältä vehnästä valmistetuksi mutta tarjolla ei ollut ruisleipää jonka koen puutteena.

Pääruokana oli mielenkiintoista mustajuurikeittoa. Se oli luonteeltaan pehmeän kermainen ja maultaan pitkäkestoisen viettelevä. Alkumaku aloitti vähästä mutta aromi kasvoi vähitellen suussa jättäen jälkeensä erinomaisen jälkimaun. Mustajuurisattumia minulle sattui vain kaksi :)

Jälkiruokana oli tarjolla kahvia ja päivän lehdet. Ravintola tarjoilee mielenkiintoisen ja ehkä laadukkaankin arkiruokakokemuksen. Tämä minun täytyy varmistaa kylläkin jatkokäynneillä. 

Ravintolatyyppi: Lounas/Ravintola
Viihtyisyys: 73/100
Hinta: 75/100
Ruoka, ulkonäkö: 82/100
Ruoka, maku: 80/100
Kokonaispisteet: 80/100
Osoite Kauppalaispiha 3, 40100 Jyväskylä
Linkki:
http://www.foodbar.fi/

3 kommenttia:

Kiitos kommentistasi :)