perjantai 23. maaliskuuta 2012

Leipomo Hankin Kahvilamyymälä Jyväskylässä

Kahvila jyväskylän keskusta

Leipomo Hanki, Kuhmoisissa sijaitseva leipomo, on avannut sivutoimipisteen Jyväskylään. Se sijaitsee Jyväskylän kauppakeskus Kolmikulmassa, Kauppakadun alapäässä. Myymälä toimii kahviona tarjoten herkullisia leivonnaisia ja kahvia tälläisien nautintojen ystäville. Lisäksi tarjolla on leipää pakkaamattomana ja yksittäispakattuna. Hankin ruisleivät ovat maukkaita ja tuotekehityksen tuloksena on syntynyt muun muassa ruispatonki. Hankin perinteisesti leivottua täysrukiista ruisreikäleipää on saanut Jyvässeudulta ainakin Prismasta jo muutaman vuoden ajan. Tästä olen tehnyt blogikirjoituksen jo aikaisemmin.




Hankin leipä tarjoaa 1.95 euron hintaansa erinomaisen hyvää ruisreikäleipää. Tuote kärsii toisinaan laatuvaihteluista ja nämä nykyiset leivät tuntuvat olevan hivenen kuivempia kuin ennen. Useankymmenen pakkaamattoman ruisleivän aromi ja ulkonäkö ovat vaikuttavia leivänystävälle :)

Leivonnaisien ja leivänystävien kannattaa poiketa. Toivotan pitkää ikää ja menestystä tällaiselle hankkeelle.

Linkki

8 kommenttia:

  1. Hieno blogi! Oikeaa asiaa rennolla otteella ja tasokkaalla kuvamateriaalilla höystettynä. Ihmettelen, että löysin tieni blogiisi vasta nyt, itse kun olen kirjoitellut ravitsemusblogia jo pidemmän aikaa ja kahlannut blogimaailmaa läpi etsiskellen tämänkaltaisia blogeja :) Noh, parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

    Oli kyllä oikea piristys perjantai-iltaani! Luin läpi viimeisimpiä tekstejäsi ja täytyy sanoa, että kirjoitat todella sujuvasti ja napakasti ja tuot esille yllättäviäkin yksityiskohtia niin tuotteista kuin niiden valmistajistakin. Kiitos tästä! Tulin jäädäkseni.

    Mukavaa pääsiäisen odotusta sinulle!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista. Itse en ole kuvan laatuun vielä tyytyväinen ja yritän hivenen parantaa sitä. Tuotekuvauksessa on omat salansa.

    VastaaPoista
  3. On kyllä kiva blogi, linkitin kuten pyysit. :)
    Todella hyvännäköistä ruisleipää, ja kauniissa pakkauksissa! Pitää etsiskellä meidän seudun isommista kaupoista jos löytyisi..

    VastaaPoista
  4. Laatuvaihtelut johtuvat siitä, että hankin leivät tehdään suurimmaksi osaksi käsin ja lähiviljasta. Aika harvinaista nykyisin. Hintalaatu enemmän kuin kohdallaan. Kiitos hyvästä blogista :)

    VastaaPoista
  5. Täältä on kiva valikoida oma leipänsä mahtavasta kasasta. Ehkä saan vielä joskus testattua tuon uuden patonkiversionkin.

    VastaaPoista
  6. Eikös leipomon nimi Hanki taivu astevaihtelun mukaan hanki-hangen? Ei voi sanoa leipomo Hankin. Se on leipomo Hangen.

    VastaaPoista
  7. Sweet:)
    Nimen täytyy taipua kuitenkin mahdollisimman soveltuvasti googlelle.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)