perjantai 11. tammikuuta 2013

Jyväskylä: Sodexo: Mattilanniemi: Lounas

Lounas Mattilanniemi


Nokian entisiin tiloihin sijoittuva Sodexo on yksi neljästä ketjun ravintolasta Jyväskylässä ja viimeinen niistä käyntikohteenani. Ilmaisia parkkipaikkoja löytyy vaihtelevasti ainakin Agoran pihalta ja tarjolla on muutama vieraspaikka aivan rakennuksen vieressäkin. Lähes kaikista muista lounasravintoloista poiketen vahtimestarille tulee ilmoittautua tiskillä jotta pääsee edes sisään ravintolaan :) Ulkopuolelta tuleva asiakas oli ravintolatyöntekijänkin mukaan harvinainen vieras. Ravintolasali suunnattoman suuri ja tiloista näkyy että se on rakennettu alunperin yhdelle toimijalle (Nokia). Keskellä salia oleva lasikattoinen tila on varsin vaikuttava. Ravintolasalin pöydät väljästi aseteltuja ja tuolit mukavia istua. Sieltä avautuu hämmästyttävän hyvä näköala useaan suuntaan Jyväsjärvelle päin. Se voittaa Agoran ja Alban näkymät kevyesti. Sodexon tapaan hinnoittelu on taas vähintäänkin monipuolinen ja haastava. Lounasbuffet maksoi 9,1 euroa, päivän keitto, salaatilla, leivillä ja ruokajuomalla maksoi 5,2 euroa ilman raejuustoa ja 5,9 euroa sen kanssa. Lisäksi erilliset hinnat jälkiruokaversioille, pääruokalautaselle jne. Otin 5,2 euron hintaisen sienikeiton salaatilla, ilman raejuustolisää :) *

Salaattipöytä peruslaajuinen, mukava ja mukavan makuinen mutta pääsääntöisesti keskinkertainen. Ruisleipäkrutongit, kuivatut viikunat ja hapankaaliviritelmä yllättivät positiivisesti tässä hintaluokassa, tosin niiden yhdistelmä yhdellä lounaalla oli vinkeä. Leipäpöydässä tarjolla erinomaista ruislimppua ja vehnäsämpylöitä. Syön sienikeittoja mielelläni mutta olen niiden suhteen hankala asiakas koska teen niitä itsekin niin paljon. Sienet olivat 1-2 tähtisiä ja siten eivät mahdollistakaan upeinta mahdollista sienikokemusta. Keitosta puuttui suolaa, voita ja maitoseoskin oli oudon valju. Uskon kuitenkin että minä muuna päivänä tahansa lounas olisi saattanut olla laadukkaampi kokemus tai näin ainakin ruokalista jaksaa vakuuttaa. Ruokalistan ruuat usein mielenkiintoisen ja laadukkaan oloisia.  


Ruislimppua ja aitoa voita

Lounasravintola tarjoaa upeat järvimaisemat, jonka jokaisen kannattaisi kokea itse. Runsaasti liikennöidyn tien varrella helposti tavoitettavissa, joten voisi olla kokeilemisen arvoinen kaupungin läpi matkaavallekin. Ruoka edullista ja siinä näyttäisi olevan seassa paljon kalliimman aterian elementtejä.


Ravintolatyyppi: Lounas
Viihtyisyys: 80/100
Hinta: 89/100
Ruoka, ulkonäkö: 75/100
Ruoka, maku: 74/100
Kokonaispisteet: 75/100 (vaatisi ja ansaitsisi toisen arviointikäynnin)
Osoite: Mattilanniemi 8, 40100 Jyväskylä
Linkki: http://www.sodexo.fi/mattilanniemi

* Käynti ja postauksen kirjoitus heinäkuu 2012

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)