lauantai 24. syyskuuta 2011

Jyväskylä: Prisma: Pizza Buffa: Buffa

Seppälän Prisman buffan seisova pöytä

Jyväskylän Seppälän Prismassa sijaitseva Pizza Buffa  (Buffa Seppälä) tarjoilee ruokailukokemuksen ostoshetken yhteydessä. Paikka on osin samoissa tiloissa kuin Hesburger. Tila on korkeussuuntaan avara, hallimainen ja viihtyisyydeltään niukka. Tuolit ja pöydät halpoja. Sama ilme valaisi koko tilan. Kiireiseen lounasaikaan pöydänpyyhkijä ei ehtinyt siivota pöytiä riittävän nopeaan tahtiin. Otin ruuakseni 8.9 euroa maksavan seisovan pöydän lounaan, Buffan. Siihen hintaan kuuluu laaja salaatti ja lämminruokaosasto, pizzoja, useita hanajuomia ja kahvi. Maksamisen päätteeksi asiakas saa yhden lautasen ja lasin (tämä on näitä paikkoja).

Salaattiosasto kohtuullisen hyvä. Lämpimän pöydän höyrytetyt vihannekset erinomaisia. Lihatarjonta sitä tyypillistä seisovan pöydän lounastasoa. Mausteisuus vähäinen mutta lihapitoisuus onneksi hyvä. Päivän keittona oli nakkikeittoa joka oli huonointa koskaan syömääni, joka on jo varsin paljon sanottu. Liemi oli vetinen ja mustapippurinen. Muuta makua keitossa ei ollutkaan. Näistä nakeista ja kasviksista olisi saanut vähällä vaivalla maistuvankin keiton aikaan.

Pizzoja oli tarjolla noin viittä erilaista. Ne olivat hyvin ohutpohjaisia ja niissä tuntui olevan se teollinen perusmaku joka niillä toisinaan tämäntyyppisissä paikoissa on. Tabascoa oli tarjolla riittävästi ja riittävän isoissa pulloissa, joten sillä makua sai terästettyä. Pizzoja tuotiin tarjolle riittävän nopeasti.


S-kortin käyttömahdollisuus on erinomainen ja toimiva. Paikalla monien paikallisten S-korttiravintoiden yhteisesti hyväksymä kymmenen leiman passi, jonka täyttämällä kahdeksan euron etu. Tällä kertaa lisäksi erikoisviikkojen tarjouksena ilmainen jäätelö.

Ravintolatyyppi: Lounas
Viihtyisyys: 60/100
Hinta: 64/100
Ruoka, ulkonäkö: 64/100
Ruoka, maku: 6/100
Kokonaispisteet: 65/100 (ilmaisen jäätelön korotetut pisteet)
Osoite: Prisma, Seppälä
Linkki:
http://www.buffa.fi/jyvaskylaprisma-lounas.html

torstai 22. syyskuuta 2011

Jyväskylä: Pizzeria La Rose: Iskender

La rose pizzeria Iskender

Jyväskylän Kuokkalan kauppakeskuksessa sijaitseva Pizzeria La Rose on vähän jäänyt toisen paikallisen pizzerian Rosiefin varjoon. Ravintolalla on nyt myös omat verkkosivut. Sijainti mukavan keskeinen lähiöpizzeriaksi ja helposti löydettävissä myös kaupungin ulkopuoliselle. Ravintola on melko pieni (noin 20 asiakaspaikkaa) mutta mukavan viihtyisä. Istumapaikat loosipaikkoja, jotka antavat omaa rauhaa. Arvioitavakseni otin Iskenderin, joka veden ja salaatin kanssa maksoi kuusi euroa.

Salaattipöytä melko vaisu mutta peperonit erinomaisia. Iskenderia sai jostain syystä odottaa jonkin aikaa vaikka paikka ei pursunnut asiakkaita. Annoksen leipä pitaleipää ja ei kovin lämmintä. Liha melko hyvää ja tomaattikastike ok, vaikka sitä ei ollut paljon tarjolla. Jogurtti oli perusmakuista.  

Rauhaisa ja melko viihtyisä paikka, johon voisi poiketa ehkä toistekin.

Ravintolatyyppi: Lounas/ravintola
Viihtyisyys: 76/100
Hinta: 80/100
Ruoka, ulkonäkö: 73/100
Ruoka, maku: 73/100
Kokonaispisteet: 73/100
Osoite: Polttolinja 7 D (kauppakeskuksen vieressä)
Linkki: http://pizzeriakebabcafelarose.com/

maanantai 5. syyskuuta 2011

Ruokaohje: Tattiratatouille

Ruokaresepti tattiratatouille

Punikkitateista, tomaateista ja kesäkurpitsasta valmistettu kesäinen kevyt kasvisruoka. Valmistus paistinpannulla. Ruuasta riittää kahdelle ruokailijalle tai kahteen syöntikertaan.

Raaka-aineet
0.5 l raakoja paloiteltuja punikkitatteja
1 iso sipuli
noin 5 valkosipulikynttä
reilu viipale kesäkurpitsaa
2 tomaattia
0.5 punaista paprikaa
vähän öljyä
suolaa, paprikajauhetta, aroi thai valkosipulichilikastiketta (tai tomaattikastiketta)

Valmistus
Poista tateista vähän kosteutta pannulla
lisää rasva ja pieneksi pilkotut sipulit, paista hetki
lisää pilkottu kesakurpitsa, paista hetki
lisää tomaatti (kuorittu ja pieneksi paloiteltu), paprika (paloiteltu) ja mausteet
Hauduta noin 20 min kannen alla (kokonaisaika pannulla vajaa 30 min).



Tarjoilu
Tarjoile joko liharuuan lisäkkeenä tai lisää haluamiasi salaattiaineksia, jos haluat kevyemmän ruuan.

Ruokaohje on muokattu muunnos Irma Järvisen Parhaat ruokasienet ja maukkaimmat sieniherkut reseptistä sivulta 285.

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Lidl: Noblissima: Walnut-jäätelö

Lidlin saksanpähkinäjäätelö

Lidlin tuotemerkkeihin kuuluva Noblissima Walnut on yhden litran muovipakkaukseen pakattu saksanpähkinän makuinen kermainen vaniljajäätelö. Paketti melko yksinkertainen mutta tuotetiedot tällä kertaa riittävät. Jäätelö valmistettu rasvattomasta maidosta (9%) ja kermasta (28 %). Lisäksi mukana saksanpähkinäpaloja (10%). Maultaan jäätelö on erittäin hyvää. Tuotteen kermainen vaniljaisuus on maultaan hyvin runsas. Tämän lisäksi saksanpähkinöiden täyteläinen maku sopii hyvin tuotteeseen. Yksi Lidlin valikoiman parhaista jäätelöistä. Erinomaista jäätelöä, jota kannattaa maistaa.  




Arviointi (1-5)
Ulkonäkö: 4
Maku: 4
Hinta: 5
Yhteensä: 4

Sisällys/100 g
Energia Kcal 274
Hiilihydraatti 24.8 g
Sokeri 21 g
Rasva 17,7 g
Koko: 1l, 550 g
Valmistuttaja: Lidl
Hinta 1.75 e (tarjous Lidl Jyväskylä), norm 2.99e

lauantai 3. syyskuuta 2011

Lidl: Tortilla with bacon

Lidlin munakas

Lidlin kausittaiseen valikoimaan kuuluva Tortilla de patatas, pekonilla höystetty espanjalainen perunamunakas herättää monenlaisia tuntemuksia. Valmista munakasta kaupasta? 1.75 euron erikoistarjous sai minut kuitenkin tarttumaan tilaisuuteen tutustua tuotteeseen. Pakkaus hyvin yksinkertainen ja tuotetiedot varsin niukkoja. Munakkaan säilyvyys on lähes kaksi kuukautta joka on hyvin pitkä aika, jopa epällyttävän pitkä aika tällaiselle tuotteelle. Munakas sisältää perunaa 43 prosenttia ja pekonia 10 prosenttia. Munakas on lämmittämistä vaille valmis. Se on mukavan kiinteä rakenteeltaan. Kevyen pannulämmityksen jälkeen maku on hyvin pehmeä, mieto ja perunainen.


Munakas ei sinällään ole huono ja hinnaltaankin kohtuullinen. Munakkaan teko on kuitenkin niin helppoa  kotoa löytyvistä materiaaleista, että en usko ostavani tuotetta toiste.

Arviointi (1-5)
Ulkonäkö: 3
Maku: 3
Hinta: 3
Yhteensä: 3

Sisällys/100 g
Energia Kcal ?
Hiilihydraatti ? g
Sokeri ? g
Rasva ? g
Suola ? g
Koko: 500 g
Valmistuttaja: Lidl
Valmistusmaa: Espanja
Hinta 1.75 e (tarjous Lidl Jyväskylä)

perjantai 2. syyskuuta 2011

Ruokaohje: sieniä ja kanaa

Ruokaresepti sienikanapata

Punikkitateista ja 550 gramman broileripakkauksesta tehty helppo ja halpa pataruoka. Valmis ruoka riittää kolmelle ruokailijalle, tai kolmeen syöntikertaan. Ruuasta tuli yllättävän hyvän makuista.

Raaka-aineet
550 g:n paketti maustettua broileria (käytetty Hornet broilerin siipi, tulisesti maustettu)
0.5 l raakoja, paloiteltuja punikkitatteja
1 iso punasipuli
5 valkosipulinkynttä
1 iso tomaatti
1 paprika
soijaa, Aroi Thai valkosipulichilikastiketta, paprikajauhetta

Valmistus
Käytä tatit pannulla ja haihduta nestettä
lisää pilkotut sipulit ja hauduta hetki.
Lisää pataan broileri, sipuli-sienisilppu, tomaatti, paprika ja mausteet
Sekoita
Pidä 200 asteen uunissa noin 40 minuuttia.

Tarjoilu
Tarjoile esimerkiksi äskettäin arvioidun Lidlin kuskusin kanssa.

torstai 1. syyskuuta 2011

Golden Sun: Couscous

Lidlin kuskus

Lidlin tuotemerkkeihin kuuluva Colden Sun Couscous (kuskus) on kilon paketti durumvehnäjauhoista valmistettua kuskusia. Pakkaus yksinkertainen mutta melko hyvin tehty. Väritys samankaltainen kuin joillain  tutulla riisimerkillä. Tavanomaisesta riisistä tai makaronista poiketen tätä vain haudutetaan kuumassa vedessä. Voin lisäämistä ehdotetaan. Näin tekemällä mausta tulikin yllättävän pehmeän ja miellyttävä. Sopii hyvin erilaisten pataruokien kanssa, jolloin tämän päälle voi kaataa padan kastikeosuutta.


Miellyttävä vaihtoehto kokeiltavaksi riisin tai makaronin tilalle. Tuote tehty kuitenkin vehnästä joten ei ehkä kaikkien mieleen

Arviointi (1-5)
Ulkonäkö: 3
Maku: 3
Hinta: 3
Yhteensä: 3

Sisällys/100 g
Energia Kcal 339
Hiilihydraatti 71 g
Sokeri ?1.8 g
Rasva 1.2 g

Suola 2 g
Koko: 1000 g
Valmistuttaja: Lidl

Valmistusmaa: ?
Hinta 1.49 e (tarjous Lidl Jyväskylä)