sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Linkosuo: Grilli RuisSipsi

Linkosuon ruissipsi

Linkosuon Grilli RuisSipseillä on nimetty mainiosti. Aiemmin olen testannut perusmakuisen RuisSipsin ja nyt tarttui mukaan Jyväskylän Lidlistä grillimausteinen versio tarjoushintaan 1.99 e. Tuotepakkaus on hyvin ammattimaisesti suunniteltu. Graafinen ilme ja paketin muoto antaa houkuttelevan mielikuvan terveellisemmästä vaihtoehdosta  sipsipussin tilalle. Tämänkaltaiselle tuotteelle olisi todellakin käyttöä.




Leivät pakattu paperipussiin. Pussia avattaessa ilmoille tulvii vahva grillimausteen tuoksu. Sipseillä on erinomainen sienenlakkimainen muotoilu. Linkosuo on tehnyt hyvää työtä peittäessään heidän tavallisen RuisSipsinsa hämmentävän vaatimattoman maun. Siinähän ei maistu edes ruis. Nyt makuna selkeästi tuntuva halpa grillimauste. Tuote jollain grillimausteisella tavalla lievästi miellyttävä mutta toisaalta ruisleivän aito aromikkuus jää puuttumaan. Valitettavasti Linkosuon perus RuisSipsien tunkkaisen vaatimaton maku pölähtää esiin tuntien jälkeen happamana röyhtäisynä. 
Hyvä suutuntuma, rouheinen rapea ote ja palan koko hyvä. Paloissa paljon rasvaa ja ne jättävät sormiin rasvaisen tuntuman.

Olisi kenties parempi antaa satunnaisesti periksi aitojen sipsien rasvaisensuolaiselle houkutukselle kuin ostaa tämänkaltaisia tuotteita usein. Kunnioitan Linkosuon yritystä uudelleenpaketoida ruisleipä erilaiseen markkinasegmenttiin. Tuotteessa varsin paljon rasvaa, joten ei siitä aivan terveelliseksi välipalavaihtoehdoksi ole.

Arviointi (1-5)
Ulkonäkö: 4
Maku: 2
Hinta: 2
Yhteensä: 2

Koostumus /100g: 

Ravintoarvo: 373 kcal
Täysjyväruista: 62%
Kuitu: 14%

Rasvaa: 8.3 g
Paino: 150 g

Hinta: 1.99 (tarjous)
Ostoipaikka: Lidl Jyväskylä
Linkki:
http://www.linkosuo.fi/cgblog/6/91/RuisSipsi-Grilli-150-g.html

2 kommenttia:

  1. Noissahan on suhteellisen vähän rasvaa ja sekin rasva on vain hyvää rasvaa! Joten turhaan morkkaat näitä sipsejä rasvojen takia, jos ei oma ravintotietämys ole kunnossa!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)