lauantai 11. kesäkuuta 2011

Jyväskylä: Ravintola Salsa & Orkidea: Lounaspöytä

Salsa & Orkidea Buffet

Jyväskylän Kauppakadun yläpäässä (Kauppakatu 6) sijaitseva Ravintola Salsa & Orkidea tarjoilee asiakkailleen arkipäivisin myös edullisen lounaspöytävaihtoehdon. Lounas noutopöydästä sekä ruokajuoma (0.5 l maitoa!!!) ja kahvi maksaa kohtuulliset 6.9 euroa. Olen jo kahdessa aikaisemmassa arvioinnissa kuvannut paikan sisustusta, joten niihin voi tutustua niissä.

Noutopöytä on varsin runsas ja monipuolinen. Lohkoperunat vähän vaisuja ja samoin riisi. Lisäkekasvikset syötävissä mutta yllätyksettömiä. Lihapullat ja niiden kastike oikein hyviä. Pullat kiinteitä, hyvälihaisia. Maussa pystyi erottamaan valkosipulin ja yrtit. Lihapata syötävää, mutta ei herättänyt erityisiä intohimoja. Kala melko mautonta seitiä. Filekanapalat olivat erinomaisia ja niiden mausteisuus erinomainen. Harvoin olen saanut näin hyvää filekanaa noutopöydästä. 

Salaattipöytä melko vaisu. Lisäksi niiden vieressä Kebab-lihaa tarjolla kahdella kastikkeella, joista hot ei ollut mitenkään hot. 

Pizza-valikoima monipuolinen ja täytteiden määrä runsas. Pizzat ihan hyviä mutta varsinaiselta pizzalistalta tilattuna vielä parempia. Lisäksi tarjolla oli erikoiskastiketta merkinnällä Hot. Chilikastike loisteliasta, onneksi otin sitä melko loppuvaiheessa ruokailua, sillä sen alkumaun pehmeän makea chilisyys että välittömästi sen jälkeen potkaiseva chilin varsin suutapolttava makuelämys vei parhaan herkkyyden arvioida vähämausteisempia ruokia. Harvinaisen erinomainen moniulotteinen itämaalaistyyppinen chiliseos, joka tarjoilijan mukaan perustuu kokin omaan reseptiin. 




Tarjoaa paljon vastinetta rahalle lounasaikaan. Koko puffet-valikoiman läpikäyminen vaatii aikaa ja venyvää mahaa. 

Ravintolatyyppi: Lounas/ravintola
Viihtyisyys: 80/100
Hinta: 82/100
Ruoka, ulkonäkö: 77/100
Ruoka, maku: 70-80/100
Kokonaispisteet: 79/100
Linkki:
http://www.salsaorkidea.fi/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)