tiistai 22. tammikuuta 2013

Muurame: Helmisimpukka: Lounas


Shell Lounas Muurame


Muuramen tien risteyksessä oleva Shell Helmisimpukka tarjoaa lounasta ohimatkustaville ja paikallisille. Rakennus erottelee eri toiminnat hyvin, pelihalli ja kauppa jäävät varjoon lounasruokailijalle. Kalustus nopeaan istumiseen tarkoitettua tankkaus, vatsantankkaus ja takaisin tielle osastoa. Tien kutsua saa myös ihailla ikkunoista. Tarjolla on kaksi erilaista ruokavaihtoehtoa ja päivän pihvityyppinen ruoka. Otin 7,8 e euroa maksavan päivän lounaan, joka tässä ravintolassa tarjoillaan pöytään. * Harvinaisempaa herkkua minun lounaspaikoissani :) Siihen kuuluu salaatti, leipä, ruokajuoma ja kahvi. Salaattipöytä melko tavanomainen ja maultaan riittävän raikas. Päivän ruokana oli oopperapihvi sinappi-kermakastikkeella ja paistetuilla perunoilla. Ruoka tarjoiltiin tosi nopeasti, joka johtui varmaan etukäteen valmistetuista osista. Jauhelihapihvi maistui kohtuulliselle, kananmunan kypsyysastetta ei saanut säätää. Perunoita oli melko vähän ja vihreitä kasviksiakin olisin kaivannut lisää. Annos tuntui hivenen pieneltä varsinkin kun olen tottunut buffet-pöytien rajattomaan santsioikeuteen. Annos oli kuitenkin jo haalea pöytään tuotaessa.



Ketju tarjoaa paljon erilaisia pihvejä ja leikkeitä varsin edulliseen lounashintaan.


Ravintolatyyppi: Lounas/Kahvila/grilli
Viihtyisyys: 61/100
Hinta: 75/100
Ruoka, ulkonäkö: 71/100
Ruoka, maku: 69/100
Kokonaispisteet: 68/100 (ruuan viileys viilensi pisteitä)
Osoite: Muuramentie, 40950 Muurame
Linkki: http://www.helmisimpukka.fi/lounasruokailijalle/fi_FI/lounasruokailijalle/

* Käynti Heinäkuu 2012

2 kommenttia:

  1. Viitasaaren ABC:lla oli eilent tosi tympeetä ja ylikypsää ruokaa. Onneks salaattipöydäs oli vähän suolapähkinöitä ja etikkaa, niin sai jotain kutinaa suuhun.
    Muuramen Helmisimpukassa en ookkaan käynyt, mut siel on varmasti parempaa.

    VastaaPoista
  2. palokan abc:llä jo kävin, kun vielä ehtisi arvioinnin kirjoittaa :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)