perjantai 24. helmikuuta 2012

Top 100 ruokablogit Suomi

Suomen paras ruokablogi

Top100ruokablogit.com on suomalaisten ruokablogien listasijoituksen laskeva sivusto. Englanninkielisissä kulttuureissa tämä niin tyypillinen ilmiö on saapunut myös Suomeen nyt myös ruokablogien puolella. Kiitos tästä kuuluu sivuston kehittäjälle, ylläpitäjälle ja ruokablogistille nimeltä Ankerias Vipunen. Top100ruokablogin oma algoritmi laskee sivuston suosion Google Pagerankin ja muutaman muun algoritmin kautta. Sijoitukseen vaikuttaa muun muassa blogin suosio ja päivitystiheys. Tulokset luetteloidaan joko Suosituimmat juuri nyt, Viimeksi päivitetyt tai Aakkosjärjestyksessä mukaisesti. Tällä hetkellä mukana on vähän alle 200 blogia.

Ylläpitäjä on erittäin aktiivinen. Sain oman blogini luetteloon alle viisi tuntia lisäyspyynnön välittämisestä. Ensimmäisenä päivänä listasijoitukseni oli 96 ja toisena päivänä olin noussut päätähuimaavalle 92:lle sijalle.

Blogiin mahtuisi vielä silti mukaan muitakin. Blogilista.fin ruokablogi-avainsanan alle on luetteloitu 558 eri blogia (eivätkä kaikki ole siellä). Blogilista.fin laskentaalgoritmi ja luokassa mukana olevien blogien sisältö on lisäksi huomattavasti erilainen kuin Top100ruokablogi-sivuston vastaava. Vertailussa Top100ruokablogi-sivusto voittaa sekä helpolla käytettävyydellä, selkeämmin pelkästään ruokaan keskittyvien sivustojen mukanaololla että palvelun koukuttavuudella. Netissä näyttää olevan vielä paljon Google-hakuja ja keskustelupalstakyselyjä sanoilla "paras ruokablogi" ja "hyvä ruokablogi". Nyt nämä voisi korvata tämän sivuston tarjoamilla palveluilla.

Oma tulkintani on että palvelusta puuttuu vielä jonkin verran kiinnostavia 10k-50k kävijämääräisiä ruokablogeja. Tämän lisäksi harvemmin blogaavia ruuanystäviä on paljon. Kenties listasijoituksen alle voitaisiin sijoittaa "bubbling under"-luokka, jossa olisi yksinkertainen linkki sellaisiin blogeihin jotka ovat sivustolla mukana mutta eivät top100-listattuja. Sivuston blogilinkin lisäämisestä ruokablogien sivuille olisi kaikkia osapuolia kannattavaa.

Blogipalvelusta on paljon hyötyä ja riemua sekä ruokablogisteille että ruokaohjeiden ja ruokareseptien nettietsijöille. Erilaiset blogialustat kuten Blogger, Vuodatus, Blogi jne. ja hyvin erilaiset visuaaliset sekä asiasisällölliset tavat tuottaa blogia ovat hyvin kiinnostavia. Ominaisuuksien vertailu on nyt helppoa kun käytössä on tämä sivusto

Tutustu sivustoon:

www.Top100ruokablogit.com

6 kommenttia:

  1. Top100ruokablogit -sivu toimii tällä hetkellä mun blogien selaussivuna. Makuhaku on kans ihan jees, mut toi on parempi kun kuvan kanssa näkee mitä ihanuuksia kanssabloggaajat ovat loihtineet. Ihan huippu :)

    VastaaPoista
  2. Minua kiehtoo sivussa sen selkeä muotoilu ja rankkausjärjestelmä

    VastaaPoista
  3. Minunkin selausalustani tällä hetkellä. Hienoa työtä Ankeriakselta.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)