maanantai 23. huhtikuuta 2012

Jyväskylä: ABC Jyväskylä Keljonkangas: Noutopöytä

Lounas keljon ABC

Keljon Abc on hyvien liikenneyhteyksien varrella lähellä Jyväskylää. Paikka on nykyajan monitoimihalli. Sieltä löytyvät kauppa, kahvio, pelipiste, Hesburger, lapsiparkki ja ravintolapalvelut. Tila on iso mutta hivenen yllättävästi viihtyisän rauhaisa. Pöydät ja tuolit ovat mukavia, sisustus on tehty ammattitaidolla ajattomaan tyyliin. ABC-ravintolat tarjoilevat kolmea erilaista lounasvaihtoehtoa, joita ovat salaatti, keitto ja noutopöytä. Lisäksi à la carte palvelut, joista annoskuvat on laitettu nettiin. Paikka on niin rauhaisa että se oli houkutellut paikalle pari nykyajan nomadia, ravintolapöytää työpisteenään käyttävää läppärityöläistä. ABC-ravintoloilla oma lounaspassi, jonka voimassaoloaika on yksi vuosi ensimmäisestä leimasta. Otin ruuakseni noutopöydän, jonka 8.9 euron hintaan kuului salaatti, keitto, noutopöytä, ruokajuoma, leipä ja jälkiruokakahvi.


Päivän keittona oli hernekeittoa kuten monessa ravintolassa on torstaisin tapana. Se oli yllättävän hyvää sisältäen erityisen makoisia lihasattumia, joita oli sattunut keittoon ihan riittävästi.  Salaattipöytä kohtuullisen hyvä mutta ei hirveän laaja. Porkkanaraaste käy hivenen kuivakkaaksi näin kevätpuolella. Tomaatit ja muut perushyviä. Maustettu parsakaali oli mukavan makuista. Broilerkasvisgratiini hivenen vaisua. Porsaanleikkeet olivat paneroituja ja sisälsivät kinkkua ja juustoa (cordon bleu). Ne olivat erinomaisen meheviä. Kahvi maistui hyvältä.

Keljon ABC tarjosi hyvän ja maistuvan arkilounaskokemuksen. S-etukorttimaksu ja oma lounaspassi plussaa.


Ravintolatyyppi: Lounas/Ravintola
Viihtyisyys: 72/100
Hinta: 70/100
Ruoka, ulkonäkö: 75/100
Ruoka, maku: 75/100
Kokonaispisteet: 74/100 
Osoite: Eteläväylä 17, 40530 Jyväskylä
Linkki:
http://www.abcasemat.fi/verkosto/liikennemyymalat/jyvaskyla/noutopoyta

2 kommenttia:

  1. Oletko käynyt Pihtiputaan Takkatuvalla kokeilemassa herkkupöytää? Kiva vaihtoehto ABCille ja brenkkuakin saa.

    VastaaPoista
  2. Ehkä kesemmällä on jotain asiaa tuonnepäin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)