keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Ruokaohje: 3x nokkoskeitto

Ruokaresepti: 3x nokkoskeitto


Tässä kolme erilaista keittoa nokkosista. Mukana ovat Nokkoskeitto, Sieni-nokkoskeitto ja Nokkoskeitto lihaliemeen. Jokaisesta keitosta riittää kahdelle kevyeen ateriaan ja hinta jää alle euron.

Keräys

Kerää ennen nokkosen kukintaa enintään 20 senttisiä nuoria versoja ja nokkosten yläosia lehtineen.
Nokkosen kukinnan aikana ja jälkeen kerää vain lehtiä.
Kerää vain puhtailta paikoilta (ei tienvarret, navetan lähistö jne.)

Nokkosten valmistelu

Huuhtele nokkoset kylmävesialtaassa ja poista huonot lehdet ja muut huonot osat. Yhdestä litrasta vähänpakattua nokkosta tulee noin yksi desi valmista puristettua haketta.
Keitä nokkosia hetki suolaisessa vedessä.
Pilko nokkoset pieniksi esimerkiksi kiinalaisella kokkiveitsellä.
Purista nokkoset annoskokoisiksi palloiksi (esim. 1 dl, 1.5 dl) ja poista niistä vettä.
Pakasta ylimääräiset.

Nokkoskeitto


Raaka-aineet
1.5 dl puristettu nokkoshake (litra vähän pakattua tuoretta nokkosta)
1 sipuli
3 valkosipulikynttä
7 dl vesi
1 dl kerma
1.5 kasviliemikuutio
suolahippunen, sitruunamehutiivistettä, sitruunapippuria

Valmistus
Kuori sipulit ja käytä niitä kevyesti pannulla oliiviöljytilkan kanssa
Lisää keittokattilaan vesi, vähän oliiviöljyä, sipulit, nokkoset ja mausteet
keitä 15 minuuttia
Soseuta keitto
Lisää kerma ja hauduta hetki.


Tarjoilu
Tarjoile leivän kanssa. Tämä ruoka ei pidä kovin hyvin nälkää joten sen syöminen iltaruokana voisi olla parempi vaihtoehto kuin lounasruokana.


Sieni-nokkoskeitto (kuivattu suppilovahvero)


Raaka-aineet
1 dl puristettu nokkoshake
1 dl kuivattu suppilovahvero
1 sipuli
3 valkosipulikynttä
7 dl vesi
1 dl kerma
1.5 kanaliemikuutio
suolahippunen, sitruunamehutiivistettä

Valmistus
Liota suppilovahveroita hetki nestetilkassa
Kuori sipulit ja käytä niitä kevyesti pannulla oliiviöljytilkan kanssa
Lisää keittokattilaan vesi, vähän oliivioljyä, sipulit, nokkoset ja mausteet
keitä 15 minuuttia
Soseuta keitto
Lisää kerma ja hauduta hetki.

Tarjoilu
Ruoka pitää nälkää loitolla selkeästi paremmin kuin pelkkä nokkoskeitto.Suppisten ja sienien maut sopivat hyvin yhteen.

Lihaliemi-nokkoskeitto


1 dl puristettu nokkoshake
2 perunaa
2 porkkanaa
1 sipuli
ruohosipulia
8 dl vesi
1.5 lihaliemikuutio
Mausteet: 1 rlk tomaattikastike, Aroi Thai valkosipulichilikastike, pippurisekoitus, valkosipulijauhe, chilijauhe ja suolahippunen

Valmistus
Kuori sipuli ja käytä sitä kevyesti pannulla oliiviöljytilkan kanssa
Kuori ja pilko perunat ja porkkanat
Lisää keittokattilaan vesi, vähän oliivioljyä, peruna-porkkanaseos, sipulit ja mausteet
keitä 10 minuuttia
lisää nokkoset, ja keitä 10 minuuttia.


Tarjoilu
Keitosta tuli mielestäni oikein maukas.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)